perjantai 3. tammikuuta 2014

Vanamo-lapaset

Sain keväällä Anittalta Riihivillan Vanamo-lapaspaketin, jo kesällä saaressa aloitin ne ihan vanamoiden kukinta-aikaan. Työ jäi mutta loppuvuonna otin loppukirin. Lapaset valmistuivat tämän vuoden ensimmäisenä päivänä. Kirjoneuleen jälki ei tyydytä mutta kyllä nämä käsiä lämmittävät mainiosti. Peukaloon en tehnyt kukkakuviota vaikka ohjeessa niin oli merkitty.

X X X
Tässä kuvassa vuoden ekat uudet langat jo aloitettuna neuleena:) Kiitos Anna!

X X X
Ei näytä mikään neuletyö onnistuvan ihan oikein. Huomasin, että violetissa neuleliinassani on 9 terälehteä kun mallissa on vain 8! Miten ihmeessä olen onnistunut ylimääräisen lehden siihen tekemään?

X X X
Aloitan tämän vuoden lankavarastosaldolla 7162 grammaa. Siinä on paljon neuleliinalankoja sekä jämiä yms. mistä ei oikein mitään saa aikaiseksi. Koska tuota määrää on vaikea pienentää niin sallin muutaman lankaostoksen ja tavoitteena on pitää saldo alle 10 kilossa.
Kolmessa alimmassa laatikossa ovat langat - alimmassa puuvillat ja jotain sekalaisia lankoja, keskimmaisessä sukka- ja muut villalangat, ylimmässä neuleliinalangat, päällimmäinen on sellainen pieni laatikko jossa on vironvillaiset peittopalani. Kyllä sekin joku päivä valmistuu, hiljaa hyvä tulee;)
Kuvassa näkyy Laphroaig- viskipullokotelo: en ole alkanut juomaan viskiä vaan se odottaa josko joku tarvitsisi puikko- tms. säilytyskotelon.

KS

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hedelmäpussi ym

Taannoisessa arvontabloggauksessa kysyin vinkkejä, miten hedelmäpussin saa auki nuolematta sormiaan. Monta vinkkiä tuli ja kaikki tuntuvat toimivat. Yhtä lailla oli monta vastausta: en tiedä. Tässä nyt kaksi toimivaa tapaa.
Sartsan neuvo on toiminut hyvin:
"Ota kiinni pussin toisen sangan yläulkokulmasta ja toisella kädellä sangan sisäjuuresta ja nykäise pari kertaa. Näin pussin reunaan aukeaa aukko, josta se on helppo aukaista. Tän kikan on minulle opettanu mieheni. "
Vastaava neuvo oli parissa muussakin vastauksessa, ja toimii myös jos ottaa molempein sankojen yläkulmasta ja vetää niitä erilleen, pussin keskelle tulee aukko josta sen saa auki.


Suden neuvoa ole nyt enemmän käyttänyt:
"Kaupan muovipusseissa on toinen reuna sivussa pitemmällä kuin toinen ihan sitä varten, että niistä vetämällä pussin pitäisi aueta ihan kivuttomasti. Jostakin luin ohjeen ja kokeilin, toimii =) "
X X X
Sain Taralta Finniltä tosi kivat kiitoskortit. Itse ovat ne suunnitelleet, koulun hyväksi näitä myydään (oletan). Pingviini on Designed by Finn the Inventor :)   alempi Design by Tara xx. Mä ihan näen silmissäni miksi Finn on saanut nimen Inventor, on se vaan semmonen vesseli että kuuraketin keksisi jos ei semmosta jo olis:)


Tara & Finn, thank you very much for your lovely cards and messages <3

Molemmat lapset olivat oikeasti tykänneet pipoistaan ja odottaneet pääsyä ulos ne päässään. Taran myssy on just takin värinen. Huoh, onnistuin siis tulkitsemaan värin "purple" oikein.
KS

tiistai 31. joulukuuta 2013

Kaksi huivia


Kun nämä vuoden 2013 viimeisinä päivinä valmistuivat niin laitan ne nyt esillekin.
Hali ei pahemmin mun käsitöistä välitä mutta ehkä siinä on sen verran linssiludetta, että asettui kuvattavan huivin päälle pidemmäksikin aikaa;)

Tämä on mulla ollut koko syksyn käsilaukkukässynä, täysin aivotonta neulottavaa. Tai hhmm, mitenköhän se nyt oikeesti olikaan?;) Mun piti tehdä Baktkus, mutta tein lisäykset joka toisella kerroksella. Huomasin sen vasta sitten kun rupesin kaventamaan ja jostain syystä ihan ohjeesta katsoin miten kavennetaan. Ai jahas, voihan vihne, olihan ne kavennuksetkin sitt tehtävä tiuhaan tahtiin. Eli ei ehkä ollutkaan ihan aivoton vaan olis pitänyt jne. . .  Ja Anna oli jo alussa katsonut, että jotain outoa huivin teossa on mutta ei sitt mitään sanonut. Noh, eihän tämä mikään maailmanmurheen virhe ole. Huivi on hyvä ja käytettävä.
Lanka: Tintin keväällä 2013 kehräämä! 100 g / 300 m
Kuitu: Louhittaren Luola 50% polworth 25% babycamel 25% silkki
Puikko: Addi 4.50
Mitat: Pitkä sivu 135 cm keskipituus 44 cm

x x x
Tähän sain langan blogiystävä Marja-Leenalta koska lanka tuntui olevan liian ohut tms. puikoilleen. Kaunis huivi, vaikk itse sanonkin, on lauteen mitalla asettumassa mittoihinsa. Tää menee lahjaksi ystävätterelle.

Lanka: teetee´n  Elegant 70% kampavilla 30% tussahsilkki. 100 g käytin tähän, toinen 100 g on vielä jäljellä jos M-L kuitenkin otat sen puikoillesi:)
Puikko: Addi 3.0, lanka kaksinkertaisena
Malli: Villimarjatar
Mitat: 145 x 30 cm


OIKEIN MUKAVAA VUODENVAIHDETTA!

ONNEA, ILOA, YSTÄVYYTTÄ, RAKKAUTTA JA
KAIKKEA MITÄ ELÄMÄÄSI TARVITSET 
SEKÄ SIUNAUSTA VUODELLE 2014! 

toivottaa
KristiinaS & Hali-kissa

maanantai 30. joulukuuta 2013

Nilkkasukat

Kai villasukkiakin voi sanoa nilkkasukiksi kun ne on sen mittaiset?


Lanka: sukat painaa 68 grammaa, josta osa on Fabel´ia ja sininen on VillaLankan sukkalankavalioimasta EllNor Strumpf&Sportgarn, jota käytin Taran kämmekkäisiin.Nyt noista molemmista on vain pienet pallerot jäljellä, en enää jaksanu neuloa pidempään.
Puikko: Addi-pyörö 2.5
Malli: tavissukka kärjestä aloitettuna, Broked Seed Stich -silmukoilla, pohjassa tavis sileätä.
Kohde: Lankakaupan Annalle toivotuksin, että varpaat pysyisivät lämpiminä puodin kylmää hohkavasta lattiasta huolimatta.
X X X
Kävin Saunalahti-kaupassa tinkaamassa kun nettisopimukseni edullinen osuus päättyi. Jatkon sain sitt vähän kalliimmalla mutt kuitenkin edullisemmin kuin mitä alkuper.sopimuksen 2. vuosi olis ollut. Tämä on nyt langaton yhteys semmosella kännykän kokoisella mötikällä (reititin?) Välillä on 3G ja joskus 4G, mitä lie gee-voimia ovat, ei kait sentään g-pisteitä;)? Näitä mötiköitä ne nyt markkinoi, niitä nettitikkuja ei kuulemma enää harrasteta. Mulla on kyll laatikossa yks semmonen käyttämättä, mitä mä sille nyt sitt teen? On tää kehitys niin huimaa ettei perässä pysy.
Mä oon kyll vähän uuno näiss nettihommissa ku en osaa telkkariohjelmiakaan katsoa! En niistä nyt niin välitä mutt joskus jotain vois katsoa. En vaan osaa, ja jotain veroakin ilmeisesti oon koko vuoden maksanu.

X X X
Täss on mun saamat joulukortit. Monta itsetehtyä mahtuu tähän joukkoon. Kaikki on kivoja ja KIITOS että sain kortin juuri Sinulta. Yksi "multimedia-viestinä" puhelimen välityksellä netissä luettavaksi tullut on semmonen, että en tunnista kuka sen lähetti: "Tiina ja Esa"?


X X X
Kun mä varaan pesutuvan niin mä oletan, että pyykkinarujakin on mun käytössä. Vaan eipä ollut tänään. Siellä oli kahden muun pyykkiä niin että mulle oli sitt tasan yks naru käytettävissä. Mä en ollut varannut mitään naruja ku tosiaan oletan niitä muutaman kuuluvan ja kanssapyykkäreiden ajattelevan samoin. Mutt sehän on liikaa vaadittu. Naruvaraus pitäis merkitä kirjaan mutta nyt ei ollu merkattu. Joku siis pesee kotona pyykin mutta tuo sen kuivaushuoneeseen kuivumaan.

X X X
Pitäiskö järkätä uudenvuodenvastaaotto-neulojaiset? Oisko kukaan tulossa?
Raketit jo paukkuu vaikk laki kieltää, niih!
KS

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Juhlaliinani

Tämä neuleliina jo vilahti joulukuvissa mutt arkistoin sen vielä tälleen erikseen.  Kuvassa se on lasilevyn päällä, joka on korotettu pöytätasosta, siksi alla toinen liina. Näkyy siinä vähän nuo sydänvalotkin jotka on teipattu lasilevyyn ja valaisevat kivasti pöydän. Aattona otetussa kuvassa idea näkyy vähän paremmin.

Malli: Birthe, kirjasta Knitted Lace
Lanka: 100% puuvilla Sissy, joka oli hieman karheampaa kuin tavallisesti käyttämäni virkkauslangat, päättelykerros Novita Silver
Puikko: Addi pitsipyörö 2.50
Koko: halkaisija on noin 48 cm


Lanka meni niin loppuun, että viimeiselle kuviokerrokselle piti ottaa ja purkaa aiemmin silmälasien roikottamiseen tekemästäni nauhasta parikytsenttiä. Päättelykerrokselle oli sitt keksittävä jotain muuta ja ku sopivaa muuta väriä ei ollut niin pakko oli N-merkkistä Silver-lankaa käyttää. Vähänhän se on paksua tuohon mutta olkoon nyt näin.
Tykkään liinasta ja se on nyt sitt tämmönen joulunajanliina, tai sitten se saattaa jäädä vakituiseenkin käyttöön, aika näyttää.
Pari kaulaliinaakin ja yhdet sukat on valmistunut mutt laitan ne sitt erikseen.
KS

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulupäivän ulkoilu

Kiva juttu, Maria pyysi mut mukaansa päiväkävelylle. Kahden tunnin lenkki kuljettiin Hertsikan rantoja. Tosi paljon oli ihmisiä liikkeellä. Monta ilmoitusta aattona kadonneesta koirasta oli polkujen varrelle laitettu, toivottavasti koira löytyy.
Aattona satoi välillä oikein kunnolla ja välillä tihuuttaen. Tänään oli oikein kiva ulkoilusää. Koska lunta ei ole niin yksi pikkupoika oli innokkaasti kokeilemassa joulupukin tuomaa metallinetsintä. Sepäs olikin hauska lahja. Hiekkarannalta löytyikin heti yksi kolikko.

Joutsenperhe on jäänyt tänne talvehtimaan.

Pitkospuut kiemurtelevat tosi korkeassa kaislikossa.

Suklaansyönti jatkuu . . .
KS

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaaton vietto

Iltapäivällä Ville kävi joulukaffella, pakolliset joulutortut syötiin. En niin tykkää niistä mutta kuuluuhan ne jouluun. Poika toi kaksi pakettiakin ja sitä jännitti niin, että mun oli pakko se isompi paketti heti avata. Oih, sieltä tuli lämpöiset ja pehmoiset lampaankarva-töppöset. Toisen paketin jätin illaksi.

Täss sitt joutessani kudoin ystävälle kaulaliinaa kunnes tuli aika laittaa sauna lämpiämään. Saunominen on ollut sitä että:  "kyllä on kiva saunoa, mutta noi kivet pitäis vaihtaa." Noh, viikolla sitt roudasin Prismasta ostoskärrylläni 20 kg kiuaskiviä ja vaihdon kivet. Olin ostanu niitä isomman kokoisia kiviä ku olis pitänyt olla niitä pienempiä. Olis kannattanu lukea käyttöohje ennen kiviostoksille menoa. Täytyy joku päivä hommata niitä pienempiä, että saan paremmin sinne vastusten väliin kiveä. Mutta vaiva kannatti: kyllä oli nyt tosi hyvät löylyt, ihan ku olis eri sauna. Lahjaksi saadulla Saunahunajalla hellin kehoni.
Sitt partsille kynttilän valoon vähän jäähdyttelemään. Naamalle suihkaus ruusuvettä virkistykseksi ja hiusten kuivaus. Puhdasta päälle, ah ihana pellavainen saunapaita, sopivasti joulutontun harmahtavan värinenkin. Ja tietysti uudet töppöset jalkaan.Hali siinä taka-alalla ottaa rennosti.

Sitt jääkaapista herkkuja: Korpelan joulukinkkuviipaleita, Saarioisten bataattipaistosta, lihahyytelöä, Kaunissaaren haapasienistä sienisalaattia ja kruununjalokivenä Arjan keittiöstä balsamico-punajuuria ja marinoituja valkosipuleita. Nämä oli niiin hyviä ja maukkaita, että kannatti aattoaterialle säästää. Punajuurissa on joku jännä mauste, ihan jouluinen maku. Ruokajuomana - yllätys yllätys ei ollu Cocista - Sari ystävältä saatua Marjatila Raitaniemen Punaherukka-täysmehua. Namskis.

Kynttiläkruunussa on Susilta saatuja ystävänsä joulunvihreiksi värjäämiä Havin kruunukynttilöitä. Semmosista olin jättänyt joulupukille tilauksen jo viime jouluna, kannatti toivoa ku näytti toteutuvankin.

Jälkkäriksi sitten Cocista ja Outin herkkupipareita, joita olin säästänyt tälle illalle. Muutama vieras on tässä käynyt mutta ne on saaneet ottaa purkista vain yhden piparin kukin. Ville valitsi ison että sai enemmän piparia:) Ja olihan se jo aika avata Pukinpussikin.

Paljon postia avasin jo ennen joulua mutta monta pakettia oli vielä tallella. Kauniita paketteja, ja pukki on kyll tienny mun värimieltymykset.










Siitä Villen tuomasta toisesta paketista tuli sitten ne joulun "must" eli marsipaanipossut. Ilman niitä ei ole joulu. Possut on mun uudella juhlaliinalla, jonka sain valmiiksi aatonaattona. Se on violetti sen takia ku joulun liturginen väri on violetti/sininen.

Anu on tosi taitava villakirjonnassa. Tämä on kuumavesipullo, saattaa päästä talven laavuyöpymisretkelle mukaan mutta viimeistään kevään kylmät yöt Suvikoijassa lämpenevät tämän ansiosta.

Oranssissa pussissa oranssilla avainperällä muisti Lila.

Ikkunaenkeli-kokoelma sai uuden jäsenen Marialta.

Jezz, nyt mullakin on Tintin Tyyne-patalaput, ja itsetehty saippua, joka taitaa olla kahvisaippua.

Edellisviikolla ku Arja kävi stadissa ja antoi herkkukorinsa niin ohje oli, että tämä kaunis peltipurkki pitää jättää jouluaattona avattavaksi. Noh, niin tapahtui.
Kannen avattua tuli ensin "huuhteluaineen tms." tuoksu ja sitten näkyi jotain kirjavaa villaista . . .

. . .  ja siitä avautui Revontuli-huivi! Arja, olit kyll ihan ylenpalttisen antelias:)

 Valoa partsille Piko-systeriltä, ja Maijalta suklaata MauriKunnas paperoituna.

KIITOS kaikista näistä ja jo aiemmin avatuista paketeista. Ootte olleet ihania, ja oikeasti ajatelleet mitä annatte. On tää uskomatonta, että niin moniin ihaniin ihmisiin oon saanu tutustua netin välityksellä ja livenä siellä sun täällä.
Tässä tämä ilta on vain mennyt, radiosta on ollut kiva kuunnella Ilmasilta-ohjelmaa = ulkosuomalaisten joulunviettoa ympäri maalimaa. Nyt laitan pikku suukkiini pari Susin tuomaa käsintehtyä suklaapalleroa, namskis. Tuoksupussi on myös Susilta ja mehupullo on se Punaherukkamehu, jonka mainitsin ateriajuomana.

Hali on siirtynyt rentoilemaan tuolilleen. On niin autuaan rauhallinen ja onnellisen oloinen.

Taidanpa tästä itsekin siirtyä rennompaan asentoon: sänkyyn lukemaan kirjaa ja syömään . . . suklaata.
Hyviä joulun pyhäpäiviä!
KS

maanantai 23. joulukuuta 2013

HYVÄÄ JOULUA

Edit: Lisätty linkki slangievankeliumiin 24.12.13

 
TOIVOTAN LUKIJOILLENI OIKEIN HYVÄÄ,
RAUHALLISTA, ILOISTA
JA SIUNATTUA JOULUA!


Ylen Elävä arkisto: Juice lukee Jouluevankeliumin , ihan suomeksi,

Tässä linkissä aivan tuore luenta slangiksi: Esko Salminen lukee jouluevankeliumin.

ja blogissa, jo perinteeksi muodostuneena, se on alla luettavissa Stadin slangiksi.



1. Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.


2. Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.

3. Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.

4. Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.

5. Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, joka venas beibii.

6. Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.

7. Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.

8. No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.

9. Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.

10. Mutt se enkuli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.

11. Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.

12. Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."

13. Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, joka präis tö Loord ja sano:

14. "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, joita se diggaa."

15. Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."

16. Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, joka bunkkas seimessä.

17. Kun ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.

18. Jokanen, joka kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.

19. Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja.

20. Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu.

Evankeliumin slangintanut Olli Seppälä.
Enkelin valmistanut TeSa.

torstai 19. joulukuuta 2013

Voi ihme miten kiltti oon ollut:)

Taas postiluukku rapisi. Monta kivaa korttia ja muistamista. Kortit ajattelin näyttää sitt välipäivinä ku kaikki on kasassa. Joku lahja tai muisto on varmaan kans jo jäänyt näyttämättä mutt korjataan sekin tilanne sitt. Kaikki tänne tupsahtanut on mukavia saamisia ja muistuttavat tekijästään/antajastaan vielä pitkään. Nyt on kyll ihan pakko näyttää tämän päivän postintuomat, mä oon avannut kaikki ku ei niissä oo ollu Joulupukin merkintää, että sais avata vasta aattona;)

Mammutti, Soodi ja Sonffi lähettivät Halille huopapalloja, tosi kivat huovutetut korvikset, jotka ovat samaa sarjaa keväällä saamani kivi-rintakorun kanssa. Ja vielä kissaheijastin, se on hauska ja varmasti tulen näkymään.

SeijaP yllätti kyll ihan kybällä: keraaminen lammas rintakoru. Tää on huisin hieno, lammas on niin rauhalliseksi muotoiltu, että tämän kanssa varmasti on itselläkin rauha mielessä. Mukana olleessa esitelapussa sanotaan "Rukoukseen kutsuvaa keramiikkaa", ja sitä tämä kyllä oikeasti onkin. Koru on lähtöisin Hämeenlinnasta Paimen Keramiikka.


Nämä ihanat eläinkortitkin on nyt näytettävä. Outi-M muisti synttäripäivän kisulikortilla: kissa on niin mainio hiiri otsallaan ja Paimensukuisen Lapinkoiran seuran kortti on just täysosuma, Leena on hyvin lukenut blogia ja huomannut että kesäkaverina saaressa on tuon rotuinen Chico.
Korttien kanssa kuvassa näkyy kuvia ihan musta itsestäni. Ne on kesällä saaressa EsaA ottanut. Meillä oli tosi kiva kuvaussessio rantakalliolla. Esan kamera raksutti ja surrasi varmaan kolmesataa kuvaa. Hänellä oli tarve henkilökuviin ja tietysti mä suostuin malliksi. Nyt posti toi muutaman printin kuvista. Kyllä oon nyt itseäni ihaillut niin että ihan hävettää mutta kuvat on niiiin hyviä ett pakko on katsella. Esa: Iso Kiitos kuvista!


Lämmin kiitos taas ihan kaikille mua muistaneille!
KS