tiistai 12. helmikuuta 2013

Blogihaasteita/muistamisia

Oi voi, siitä on jo tosi kauan aikaa kun olen Riikalta saanut tämän



ja kauan aikaa kun olen saanut Kisalta, Cecilialta, Tuulalta ja Paulalta tämän:


Nyt en kyllä vastaa mihinkään kysymyksiin tms. enkä jatka näitä eteenpäin, koska niin moni on jo saanut nämä.
K I I T O S  teille kaikille!
KS

lauantai 9. helmikuuta 2013

4711 . . .

. . . ei, tuolla ei nyt tarkoiteta entisaikojen suosituinta tuoksua vaan kiinalaista Käärmeen vuotta, joka alkaa ihan just kohtsillään.
Stadissa Lasipalatsin aukiolla oli tänään suuri tapahtuma juhlan merkeissä. Kaikenlaista tavaraa oli myynnissä sekä ruokakojuissa herrrkullisia annoksia. Mä sain ostettua vain 2:n euron kanatikun ku ei ollu enempää fyrkkaa massissa. Hyvä makupala se olikin. Kaikilla kojuilla oli tungokseen asti ihmisiä, eli kauppa kävi hyvin.
 Esiintymislavalla kiinatar soitti heikäläistä "viulua", nauhalta tuli tausta tälle soitolle, hienolta kuulosti. Myös jotain huilun tapaista hän soitti seuraavaksi. Lavalla oli ohjelmaa koko päivän. Juhla huipentuu suureen kiinalaiseen ilotulitukseen Töölönlahdella, (en enää viitsi sitä lähteä katsomaan).
 
Koristeluun oli panostettu.
Väkeä oli liikkeellä todella paljon. Ja kiinalaisia sitäkin enemmän;) Tänne olisi pitänyt Lions Clubinkin tulla mainostamaan omaa juhlaansa, tai saada mainos tähän jaossa olleeseen kiinalaiseen Metro-lehteen.

 
SatunNainen blogin Paulalla on tänään hyvä postaus kiinalaisesta horoskoopista.

Kampissa on myös se ihanaa krääsää myyvä Kellopeli -kauppa. Jo jonkun aikaa olen ajatellut sieltä ostaa Cocis-roskiksen ja nyt sen tein. Löysinpä sieltä myös muualta löytymättä jääneen morttelinkin.

Mitenkäs sitten jouduin Kampin kulmille? Noh, se kävi silleen ett puolenpäivän aikoihin matkustin Soukkaan neuletapaamiseen! Hauskaa oli, juttua oli moninaisista aiheista. Tutustuin Merviin, josta olen joskus kuullut, *vilkutus*. Ostin yhden kerän lankaa: siltä varalta jos tekeillä olevat sukat uhkaavat jäädä pohjepituisiksi niin tällä voin jatkaa polveen asti. Ei siis ole samaa lankaa, eikä ihan värikään, mutta kelpaa mulle.

Anulle kiitos kyydistä kaupunkiin. Hyppäsin autosta niin nopealla päätöksellä, että Sara jäi paitsi luvattua minttunamia:( Mulla on niitä aina "jättiläis kauniissa punaisessa laukussa" (Sara kehui laukkua noilla sanoilla) niin hän varmasti saa namin sitt ens kerralla.

Lopuksi vielä kuva mainoksesta jonka sain käteeni kiinajuhlapaikalta. Kesän lomamatkalla varmasti kannattaa käydä katsomassa Terrakotta-armeija, joka on näytillä Vapriikissa, Tampereella.

KS

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ajalla on siivet

Miten ihmeessä aika lentää jonnekin, ihan kuin se ohittaisi mut kokonaan. Mitään en ole viikossa saanut aikaiseksi ja taas on perjantai.
Maanantaina Susi vietti lomapäivänsä neuloen tyttärelleen tuubikaulaliinan täällä mun luona. Ohjeessa oli ihan outo juju, silmukoista tehtiin suuria langankierrolla silmukan sisällä, kokeilemalla tuonkin jujun selvitin ja neule tulikin valmiiksi just ennen kotiin lähtöään.
Ostin Susilta pois jouten olleet kissanvaljaat. Niitä heti kokeiltiin eikä Hali ollut moksiskaan moisesta kapistuksesta. Heti se ne hyväksyi ja vähän kulkikin taluttimen päässä. Eli, tämä kokeilu lupaa hyvää menestystä kouluttaa katti kulkemaan mukana vaikkapa iltakävelyllä mutta ennenkaikkea saaressa olemaan.

Tiistain vaan oleilin, keskiviikkona oli ihan pakko mennä postilaatikolle ja käydä kaupassa. Torstaina sitt sain itseni ihan liikkeellekin: vein Anittalle muuttolaatikoita. Anittan eilisestä kirjoituksesta voi saada sen käsityksen, että olen tehnyt oikein urotyön raahatessani laatikoita busseissa. Höh, mä olen niin tottunut kuljettamaan kaikenlaista isoakin tavaraa, mm. saariromppeita, että tämäkin kuljetus oli ihan "piece of cake". Siinä sitten höpötellessä niitä näitä päivä kului jo iltapäivän puolelle.
Tänään olin Veen kanssa lunssilla Doi Thai´ssa. Oli taas niin hyvää alkukeittoa, että sitä olis voinu syödä enemmänkin vaan tilaa piti säästää possullekin. Kiitos Vee kivasta lounashetkestä.
Stadilla ku olin niin kävin Kaupungintalon aulassa = Virka Infossa katsomassa Martti Jämsän valokuvanäyttelyn. Tosi kivoja kuvia, erilaisia, puhuttelevia. Hitsi ku osais kuvata kunnolla. Muutaman tarpeellisen esitteen nappasin mukaani.

Noh, sitt kotiintultua oli postin noutolappu rapsahtanut luukusta niinpä kipin kapin postiin. Oonko jo kirjoittanut, että täällä on niiiiin kiva asua ku kaikki palvelut on kävelymatkan päässä. Joo, oon tainnu kirjoittaa jo montakin kertaa;) Nopsaan tuli Tampereelta keskiviikkona tilattu kangas.
Postista oli ihan pakko ostaa tämmönen kortti ku siinä on ihanku mun armas Hali.

Kortista muistuikin mieleen Unto, jonka Sude on maalannut. Esikuvanaan on mitä ilmeisimmin ollut samanlainen kortti, jonka olen saanut Veeltä viime vuonna. Se kutova ukko -kortti näkyy tuossa ylimmässa rivissä.

MUKAVAA VIIKONVAIHDETTA toivottaa HALI!
KS

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Maalaismarkkinoilla

Stadissa on Hakaniemen torilla aina kuukauden 1. sunnuntaina Maalaismarkkinat. Tänään siellä oli todella paljon asiakkaita. Esim. muikku- ja ahvenkukot olivat loppuneet alta aikayksikön, monella leivonnaismyyjällä näytti kauppa käyvän hyvin ja myyntipöydiltä tuotteet vähenivät hyvään tahtiin. Grillatua ryynimakkaraa oikein jonotettiin, noin 15 ihmisen jono oli jatkuvasti ohi kulkiessani.
LISÄYS illalla: Tiskikukkia ja muun mallisia tiskirättejä oli muutamalla myyjällä, hintoja en sitt kysyny.

Joensuun Herkkuleipomolta  ostin pienen lanttukukon (en niitä loppuneita kalaisia olis ostanutkaan) ja riisipiirakoita. Lappi-Hunajan kojulta Saunahunajaa ja Tamneuleelta lahkeelliset alkkarit yöasun housuiksi. Kodin Kirjontatyöt kojussa oli niiiin paljon niiin kauniita liinoja että olisin voinu ostaa montakin mutta tyydyin vain pieneen apilaliinaan. Aion kyllä heti kohta netitse ostaa "Kotini on onneni" huoneentaulun, se kun ei torilla sattunut silmiini enkä osannut kysyä.

Maailma on täynnä tavaroita, joista en ole kuullutkaan enkä niinollen ole osannut kaivatakkaan! Tavaratalosta ostin tämmöisen vempaimen:
Tämä on  taikinarauta!
Lainaus Kokkipuodin selostuksesta: "Taikinaraudalla jääkaappikylmät sokeri, jauho ja rasva 'hakataan' tasaiseksi, murumaiseksi seokseksi ilman, että kädet turhaan lämmittävät taikinaa."
Heti huomenna kokeilen tätä kun teen sienipiirasta.

Joko mä olen kertonut, että Hali on kiva kaveri?  Tuohon se lysähti potkupalloilusta ja hiiren jahtaamisesta väsähtäneenä.

X X X X X

Meillä on uutta vuotta eletty jo reilu kuukausi mutta kiinalaiset ovat vasta vaihtamassa vuottaan Käärmeen vuodeksi. Stadissa järjestetään muitakin kiinalaisen uuden vuoden juhlia mutta tässä olisi yksi vaihtoehto erilaiseen juhlaan: Lions Club Helsinki Worlwide järjestää jo perinteisen illanvieton. Koska kyse on tärkeästä hyväntekeväisyydestä niin laitan tämän mainoksen esille, siis ei ole maksettu mainos.

Suurempi, luettava ilmoitus Tästä KLIKS!
Paikkoja on rajoitetusti mutta Jellona infosta     saamieni tietojen mukaan mahtuu vielä = kipinkapin ilmoittautumaan! Luvassa kulttuuria, hyvää ruokaa, Thai Chi ja tanssiesityksiä ynnä muuta mukavaa.

Xīn nián hǎo!

Näin juhlittiin vuonna 2007, linkki kirjoitukseeni. 
KS
EDIT 21.30: Vuodatus on kaiketi palannut toimintaan. Ja ne on taas kadottaneet multa kuvia! Tanakele. Empun ja Iitun blogista on hävinny semmosia mitkä oli siellä vielä ennen huoltokatkosta, ja omasta KS-blogistaki on hävinny. Onneks mä olin jo siirtyny tänne, nyt olis päreet palanu lopullisesti ja pahasti.

torstai 31. tammikuuta 2013

Väriä katukuvaan

Harvoin mä mitään haluan mutta nyt tuli "ihan pakko saada" mieliteko: punainen laukku!

"Nips-naps" lukko on siis niiiin ihana;)
Tuo mustavalkoinen pyörylä on se Marialta jo pari vuotta sitten saamani taskutuhkis. Aina mukana! Ylimmäisessä kuvassa on lähinnä oikea väri, rehellinen punainen.

X X X
Eilen postilaatikosta kolahti Taito-lehti. Voi että on taas paljon mukavaa asiaa, ja värikästä. Artikkeli Villimpi virkkaaja kertoo Johanna Sepästä ja mitä kuvia: upeita vapaavirkkauksia!

Nyt on Käsityön juhlavuosi. Siitä kerrotaan Käsityö elämässä sivustolla (myös FB:ssä). Paljon kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa koko vuodelle. UFO-tempaus vois olla kiva, kukahan järkkäis?

X X X
Yleisön pyynnöstä laitan muutaman kissakuvan:)
Hali syö hyvin mutta Hills ruoka ei nyt tunnu sopivan. Siinä on liian pienet rakeet, Hali ei saa niitä hampaiden väliin purtavaksi vaan nielee ne kokonaisena tai sylkäisee pois suusta. Royal Canin vaikuttaa olevan sopivan kokoista purtavaksi. Tuoreen lihan päälle se ei ymmärrä, kanaa on pari palaa syöny mutt neki piti laittaa pieneks. Jääkaapilta se on ilmeisesti tottunut jotain saamaan ku aina tulee siihen norkoilemaan mutta ei mikään kelpaa mitä kaapista oon sille tarjonnu.
"Häh, eiks tääll saa skruudata rauhass? Mä meen 
sitt hörpylle tonne toiselle kipolle."


"Toi vihree snara on Mamsin virkkaama lelu ja se on hurrjan kliffa. Noi läikät matossa on mun oksupoksu-tahroja. Niistä Mams ei tykkää yhtään."

KS

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kahdet sukat

Pari viikkoa sitte ku broidi kävi kylässä niin se toi yhden sukat teritettäväksi. Toinen on kuulemma viel ihan hyvä. Täss linkissä on ekan kerran teritetyt sukat.
Voi jösses sentään! Enhän mä nyt yhtä sukkaa ala korjaamaan, sitäpaitsi ei se varsikaan enää niin hyvässä kondiksessa ollu ku oon jo kerran terittäny nää varret.
Tein siis ihan uudet sukat lankana Viking Vilma. Siinä oli tämmönen vihreä tekokuitu säie, olikin hankala saada se säikeen pää silleen katkaistua ja hävitettyä langan sisään ettei jääny pistelemään.

Omiin Stadin sukkasiin piti sitt oikeesti tehdä uudet terät. Tää on jo toinen kerta teritystä näihin kauniisiin varsiin. Ekat kului alta aikayksikön kun olin niihin ommellu nahkapohjat ja sen reuna hiersi sukat rikki, linkki tossukoihin. Toiset terät neuloin vielä Any-langasta ku sitä oli ja alunperinhän nää on Anya. Eli Any-lanka kestää hyvin muussa mutt ei sukissa (vaikk on sukkalanka). Nyt teritin Maijalla. Yks kerä ei ihan riittäny mutt Marian lankalaatikosta sain lisää lankaa. Olishan sitä saanu kaupastaki mutt taas jeesasin kaveria vähän pienentämään varastoaan;)
Kantapäähän apinoin Marian paljon käyttämää koristetta neulomalla oikeilla silmukoilla kantalapun reuna.


Piti kuvata Hali mutt se hävis jonnekin. Tuli sitt vaa tämmönen kissaperspektiivi kuva. Täss etureunassa näkyy vähä keltaista mattoa.


Ja mullahan on keltainen verho. Ja keltaiset istuinpääliset. Keltaisen mä valitsin jo syksyllä uuden kodin toiseks pääväriks vihreän kanssa. Nyt luin IL:stä  ett keltainen on vuoden trendiväri sisustuksessa. Vähänks olin taas kerra aikaani edellä;)
Lainaus: "Sisustusarkkitehti ja trendien tuntija Lidewij Edelkoort näkee keltaisen olevan tämän vuoden hittiväri. Tämä elinvoimainen ja energinen väri näkyy kankaissa ja huonekaluissa. Keltaiseksi maalattu seinä henkii aurinkoisuutta, kun taas värikkään kellertävä kuvio raikastaa tilaa".
KS

torstai 24. tammikuuta 2013

Ponnari pois

Viimeks kävin kampaajalla kaks vuotta sitten ja se oli Salossa Susun lankakauppaan tutustumisreissulla.(arrggh, toi on taas niitä minkä kuvat Vuodatus hävitti). Ite oon monta kertaa leikannu, silleen ihan suoraan vaan naks-naks poikki. Kesällä Arrukin leikkas, taisi korjailla mun ite leikkaamaa epätasaista, ja siitä jäi semmonen kiva vähän pidempi muutaman hiuksen "tupsu". Pidin sitä pitkään semmosena kesämuistona. Vaan nyt ei oo tupsua eikä häntää!
Ohimennen avasin kampaamon oven ja yllätys yllätys! Sain ajan tunnin päästä! Ihanaa, hienoa. Kampaamo on ihan metroaseman tuntumassa enkä olis ikinä uskonu näin keskeiseltä paikalta näin nopsaan aikaa saavani. Ekaa kertaa kävin ja nyt varasin jo seuraavankin ajan, eipähän ponnari pääse kasvamaan.
Hiusboxin    Suvi leikkas ja tosi kiva tuli. Ah, ei enää littana-lättänä ponnaria tai sinne tänne roikkuvaa epämääräistä hapsottavaa kuontaloa.

Matkalla kadotin kaulakelloni:(. Kellosta viis mutta se enkelimedaljonki olis kiva saada takaisin. Kotimatkalla kuljin saman reitin silmät tarkkana mutta ei jälkeäkään aarteestani. Äsken vastasin puhelimeen ja kas! se oli Hiusboxista. Mun kultaketju oli löytynyt liikkeen eteisestä! Jee. Saas nähdä tuleeko kello ja medaljonki vielä jostain esiin.

Hali-Poju-Kisu osaa olla viehättävä. Se kyllä syö niin paljon raksuja, että kävin eilen ostamassa Light-raksuja ettei katti pääse yks-kaks lihoamaan. Laihduttaminen on sitt hankalaa.

Lueskelin nettipalstoilta kissan ruokailukeskusteluja. Selkeesti on kaksi koulukuntaa: raksut versus märkäruoka pääruokana. Raksupuolue taitaa olla voitolla mutta märkäruokapuolue vaikuttaa myös vahvalta. Kuten myös ruokamerkeillä on omat kannattajansa ja kilpailevaa merkkiä haukutaan. Ota noista sitt selvää, totuus jäänee salaisuudeksi.

 Muinoin oli liikennevalistuksessa lause: Ennakoi tuleva tilanne! Olis muuten hyvä neuvo tänäkin päivänä. Noh, mähän ennakoin tulevan tilanteen viime keväänä Espanjassa: ostin nimikirjaimet. Nyt ne on mun uuden kodin ovessa. Mä niin tykkään näistä keramiikkajutuista. Saaressahan mulla on kans tämmönen.

Ku asuin stadin keskustassa niin mulla oli ovessa tämmönen samanlainen. Sitt ku myin sitä asuntoa niin uuden omistajan tytär tuli katsomaan asuntoa ja totes, että tämä on kyll oikea asunto hänelle ku nimmaritkin on valmiina! Hänelle sitt jätin tuon sinne oveen.

KS

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pakkaslapaset


Itselleni ostama Riihivillan lapaspaketti on nyt neulottu, malli Kellot. Lankaa oli mukava neuloa ja työ sujui joutuisasti. Hyvä niin, sillä näillä pakkasilla suomenlammasvillalapaset ovat tarpeen.
Tein ihan ohjeen mukaan, päättelypuikkojen alussa ja lopussa 2 oikein yhteen. Jo tekiessä epäilin lopputulosta ja niinhän siinä kävi, että kärkeen jäi valtavat irvistysraot.

Tuosta viisastuneena toiseen lapaseen neuloin puikon lopussa 2 oikein yhteen ja puikon alussa SSK, (käännetyt silmukat takareunoista). Paljon parempi lopputulos mutta silti molempiin lapasiin pujottelin päättelylangan tuohon harvaan saumaan "täytteeksi".
Neuloin 3.0 puikolla mutta seuraavat taidan tehdä 3.25, tai peräti 3.5 puikoilla.

Maria pistäytyi iltapäiväteellä tuomisinaan Halille kolme lelua, ja Fazerin sininen konvehtirasia (ei Halille;)) namskis. KIITOS. Konvehdeista Hali saa osansa silleen, että päällä olleen rapisevan sellofaanikääreen laitan kissanlelun sisään, joku päivä.
Huiskulla leikittiin yhdessä hetken aikaa mutta sitten pallo vei voiton ja kissa leikki potkupalloa niin pitkään että pitikin jo mennä lepäämään.
Hiiri-leluun tutustuminen jätettiin toiseen kertaan. On sitt uutta kivaa toisenakin päivänä.
Tähän tuli taas paljon kissakuvia mutta kyllä ne pian vähenee kunhan uutuudenviehätys menee vähän ohi. Hali-Poju on kyllä niiin kiva seuralainen että olen oikein tyytyväinen.
KS
EDIT 21.00: Torkuista Hali sai taas energiaa jatkaa potkupalloa. Hurjaa vauhtia juoksee sen perässä. Ei mulla näin leikkisää kissaa ole ennen ollut. Kiva seurata tuota touhua.
ks