perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tallinnassa 2/2012

Torstaina oli taas kiva reissu Tallinnaan Marian kanssa. Eckeröllä matkattiin, mä tykkään tuosta pienestä laivasta ja olen tosi pahoillani kun se vaihtuu suureen talolaivaan syksyn aikana.
Tavan mukaan Karnaluksista aloitettiin mutta sitten poikettiinkin normireitiltä: Rahva Raamatussa katsottiin kirjoja ja ostin yhden virkkausmallikirjan. Sitten suunta Solarikseen katsastaaksemme uuden Pärl-kaupan. Se sijaitsee pohjakerroksessa, aivan alas vievien rappujen kohdalla.
 

Kaupassa on vähän lankoja, kuitenkin röyhelöhuivilankoja oli montaa laatua. Helmiä ja muita korutarvikkeita on aika paljon ja värjäyspurkkeja yms. mistä en mitään ymmärrä ja nappeja, yhden sellaisen ostinkin.
 

Sitten Pronksi-lankakauppaan, jonka ovi on niin huomaamaton, että Maria meinasi kävellä ohi. Sieltä ostin itselleni uuden vyyhdin vironvillaa, edellisenhän myin Sirpaleelle viime reissulla.

Karnasta ostin tilattuja puikkoja, merinoa vauvamyssyihin Anittalle ja ihmeellisen "käsikäyttöisen neulelaskimen"!

EDIT 20.30: KIITOS langan kehuista mutta tuo vironvilla ns. ruska-väri on Niin Paljon Kauniimpi luonnossa, oikein herrrrkulliset värit, eikä ehkä niinkään ruskaa vaan riemullista kesän murrettujen värien loistoa!
Tuolla kiekolla siis lasketaan tarvittavat silmukat, ja kerrokset, kun tiedetään neuletiheys ja mitta mitä pitää saada aikaiseksi. Mulla on ollut vastaavanlainen mutta hieman yksinkertaisempi vempain ja kyllä se toimi. Hinta oli vaivainen 2 euroa!
Ensi viikolla on vuorossa reissu Veen kanssa! Jee, kyllä matkailu on mukavaa!

KS

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Raha-huivi ja tunnustus

Vaaleanpunainen väri on nyt tullut mulle mieleiseksi väriksi. Uusi huivi oli saatava ja sen piti oleman vaalean punainen - tai mikä lie väri kun tälläkin on monta sävynimeä.
 

Lanka: teetee primavera - arggh noita pieniä alkukirjaimia arrgh - onhan nyt primavera eli kevät. Lankaa kului noin 90 grammaa.
Puikot: sukkikset 4.0
Ohje: Raha, kirjasta Nancy Bush: Pitsihuivit neuloen, kauneimmat virolaiset pitsimallit
Koko: pituus noin 160, cm leveys noin 15 cm, ihan sopivan kokoinen kaulassa roikotettavaksi väriläiskänä

 

X X X 

Blogimaininta
Lankapirtistä Matleena antoi mulle tämmöisen blogimerkin (Kuva hävinnyt)
ja sen voi antaa eteenpäin pitkäaikaisille blogitutuille. Mun ensimmäiseen blogikirjoitukseen ovat kommentoineet
Sibylla, Pieni Lankapuoti  ja   Pia, Villapallo
ja  ensimmäisenä kuukautena ovat kommentoineet myös
Riikka, Riikan neulesivut,   Sirpale, Villa Valkoinen sekä   TiinaV, Tiinan neuleblogi jossa näyttääkin juuri olevan 8-vuotis synttärit! Onnittelut blogille.

Tämä mun blogikin täytti viime kuussa 7 vuotta! Kyllä aika menee nopeasti ja kehitys myös. Ei silloin muinoin ollut tämmöstä neulebuumia eikä yhteisöjä eikä neuleohjeita eikä mitään.

"Maaillma muuttuu, Eskoseni!" - Aleksis Kivi
KS

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä!



Eilen sain Anittalta tuon pääsiäistikun ja servetistä taitellun tipukortin. LeaP:ltä virkkauksella päällystetty muna ja OutiM:n viimevuotiset maalatut munat.
 

Anittan kanssa lankalauantaina syötiin Itiksessä Suola ja Pippurissa hyvät kala-ateriat. Jälkkäriksi jätskit toisessa paikassa.
 

Iittalan myymälästä en päässy ohi ostamatta itselleni yhden Teema-lautasen Meri-mukini kanssa käytettäväksi.
 

Espanjasta tuomani halk. 180 cm pöytäliina on vieläkin hitusen liian pieni pöydälleni! Reunus ei ylety roikkumaan . . . pitää siis löytää halk. 200 cm, mutta se taitaa olla aika vaikeata.
KS

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tampereen Kivikirjasto

Ei se eilinen päivä pelkkää pehmeätä taidetta ollut, näin myös osan Kivikirjastoa.
 

Leveäharteinen kaupunki hengittää aamun keuhkoihinsa ja aloittaa uuden aikakauden. - Viljo Kajava
* * * 

 

Parasta varata mieleesä meleko palajo heivuunvarraa siihen, miltä täysin vieraat ihmiset näyttävät ja kuulostavat, kun niihen kanssa on ensimmäisen kerran tekemisissä.  - Kalle Päätalo

* * *

 

Mitä ei voi silmin vajain nähdä, siitä unta nähkää. Aina uuden aamun eteen luojankämmen tuutii tähkää.

Aina sataa tulvaveteen lastut arkinrakentajain.

Lienet eläin taikka puu,kaikin soluin, sydämin usko, tahdo jotakin, niin se kerran tapahtuu
.  - Lauri Viita

* * *
Yritin bongata näitä lisää mutta alue oli sekava, olikohan siinä työmaata tms., vain nämä sain kuvattua. Joku ohikulkijakin pysähtyi näitä lukemaan, ei ehkä ollut niitä aiemmin huomannut vaikka on saattanut joka päivä näiden yli kävellä. Joskus on hyvä ettei kulje nokka pystyssä vaan pikkusen katselee jalkoihinsakin;)

KS

Piipahdin Pirkanmaalla

Olipas kiva torstai päivä. Ajokeli näytti hyvältä, ja sitä se olikin, niin päätin lähteä käymään Tampereella kun oli ihan ostosasiaakin. Yksiin liikennevaloihin jouduin pysähtymään Kehä III:lla Vantaalla, sen jälkeen pysähdyin vasta Koskikeskuksen parkkihallissa.
 

Siinä kadulla katsellessani ympärilleni nainen kysyi "Missähän mahtaa olla hotelli Viktoria?" "Öö tuota, luulen, että se on tuollapäin mutta en tiedä kun tässä itsekin etsin omaa kohdettani, en ole täältä!" Siinä sitten naureskeltiin tilanteelle ja kävi ilmi, että hän on Siilinjärveltä. Eipä siinä sitten tietenkään tullut nimiä mieleen ketä kaikkia sieltä tunnenkaan. Seuraava ohikulkija osasi hänet neuvoa oikeaan suuntaan ja minäkin löysin TaitoShopin.

Onneksi en ollut tilannut Helskyn kautta tarvitsemaani, koska sen väristä Sirkka ryijylankaa ei ollut, nyt pystyin katsomaan kaikki kauniit värit ja valitsemaan uuden keltaisen. Ryijyn pohjakankaan ostin ja vielä kivan kirjottavan Huuhkaja pehmoeläimen. Sekä tietysti Sukka sekä Lapanen ohjekuvastot.


Myymälästä voi ostaa tosi-Tamperelaiselle Tampere-kalsarit! Ne oli hauskat. Ja tietysti siellä on paljon kaikkia kauniita tavaroita, joita taas suosittelen kevään juhliin lahjaksi hankkimaan.
Seuraavaksi suuntasin Helmimeri-kauppaan vaikka en helmistä mitään tiedä, mutta kauniita ne on katsella. Yllä olevassa kuvassa on ostokseni sieltä: pienen pieni Helinä-keiju ja semmoinen nauha+lukko-systeemi.
 

Sitten oli vuorossa Lankaidea. Jos olet käynyt siellä viime vuonna niin huomaa, että kauppa on muuttanut ja on nyt Aleksanterinkadulla Koskikeskusta vastapäätä. Kauniita lankoja hyviltä valmistajilta. Ostin kaksi kerää Fabelia sukiksi itselleni.
 

Kaupassa oli toinenkin asiakas. Kuuntelin / kuulin hänen ja myyjän keskustelua "valkoisesta langasta voisi villapuseron neuloa". Myyjä keräsi mahdollisia lankoja ja antoi sokealle asiakkaalle niitä tunnusteltavaksi. Minä ehdotin teeteen Helmi-lankaa ja sitä koeteltuaan hän totesi sen juuri sopivan ohueksi ja 10 kerää päätyi ostoskassiin;)
 

Helmimeressä suositeltiin Kauppahallin "lammaslankakauppaa" nähtäväksi ja Lankaidean myyjä suositteli sitä vastapäätä olevaa kahvilaa. Siispä halliin seuraavaksi. Koskikeskuksen sokkeloissa kulkiessani satuin ostamaan edullisesti 10.00, (hintahaitari 16.70-23.25) Vohvelikirjonta-kirjan Kirja-Kärkkäisen poistomyyntipöydältä.

Joen  Kosken toiselle puolelle oli päästävä ja silta löytyikin Koskikeskuksen takaa hieman kierreltyäni.Yritin mutta en löytänyt K-keskuksen läpi, se oli niin sekava ja remontin kourissa. Koskessa oli aikamoinen virtaus ja pyörteily.
 

Katsoin kartasta ja lähelle pääsin mutta vielä piti kysyä missä  Tampereen Kauppahalli on, ja olinkin jo melkein ovella. Hämäsi kun se on kerrostalojen keskellä eikä ole erillinen hallirakennus kuten olen tottunut hallien olevan.
 

Pidin hallin ovea auki vanhemmalle rouvalle, joka vaikutti olevan erittäin yllättynyt teostani. Eikö siellä Tampereella ole tapana avata ovia ihmisille, entä päästää jalankulkijoita kadun yli?
Kun näin hallin niin ihan ääneen pääsi: OooH, miten hieno! Wau, heti ensi silmäyksellä saattoi todeta tulleensa ihan oikeaan Kauppahalliin isolla K:lla.
 
Myymälöitä on useita joka tarpeeseen, pikaruokakojuja, leipää, kalaa, vihanneksia ynnä muuta, ynnä muuta mitä nyt kunnon hallissa tulee olla kaupan. Kalakauppiaalla näin harvinaisuuden: paistettua lohennahkaa ja muita ns. roippeita. Nehän ovat monen herkkua.
Vihdoin tulin Lammasmaailman myymälälle. Ihania, ihania kotimaisia villalankoja ja kaikenlaisia siitä valmistettuja tuotteita. Upeita.

 
Ja taaskaan en voinut olla hiljaa vaan kerroin asiakkaalle ja lapselleen kuinka ennen heinäpellolle mentäessä maitopullo laitettiin kasteltuun villasukkaan, jotta se pysyi kylmänä ja kahvipullo kuivaan sukkaan lämpimänä pitämiseksi. Myynnissä kun on hauskoja pullon kääreitä!
 

Jo kolotti kahvihammasta ja sen kera kahvion pitäjän itse valmistamaa unelmaisen kuohkeata kääretorttua, Kahvila Aniitta.
 

Söpö kampaamokin osui kohdalle.
 

Brander´ilta ostin perunaleivoksen. Se on kuulemma kuuluisa ja sitä tullaan ihan Helsingistä asti hakemaan! Kuinkas sattuikaan;) En ole vielä maistanut mutta on sen pakko olla hyvää kun on niin komeakin.
 

Seuraavaksi Hallituskadulle Lankaliike Aili Jokiselle. Sielläkin on vaikka mitä kivoja lankoja, kevään uutuuksia oli monta. Uutinen oli se, että Merssi puuvillalanka loppuu ja tilalle tulee Catania Fine. Sitä olikin jo muutama kerä ja se tuntui oikein hyvältä. Catania on yksi suosikkini puuvillalangoista.
 

Tarkoitus oli jo lähteä kotiinpäin mutta matkalla tuli vielä vastaan tutusmisen arvoinen paikka Kehräsaari



 

Lainaan pätkän Kehräsaari-linkissä olevaa tekstiä:

"Kuuluisimman osion tarjolla olevista myymälöistä muodostavat "Pikku Putiikit", jotka ovat suomalaista käsityö-ja muotoilutuotteistoa myyviä putiikkeja.

Voi jösses miten kauniita, kivoja ja idearikkaita tuotteita tuolla on myynnissä. Uskomattomia juttuja osaava käsityöläinen keksii tehdä! Suosittelen käymään! Ja ostamaan!

EDIT: Kiitos Minnalle kommentista, että Elviira onkin vaatekauppa! Jotenkin vain mielessäni oli se Käsityö Elviira *nolo*.
Koskikeskuksesta jäi vielä katsomatta Merletto ja Elviira (kuulutuksista päätellen tälläkin on myymälä tuolla) ja  Lankamaailma sekä Verkaranta mutta täytyyhän jotain nähtävää seuraavaa visiittä varten olla:)  Löysin autoni suuresta ja oudosta parkkihallista kun muistin jättäneeni auton seinän viereen. Parkkiautomaatilla maksamiseen katsoin vinkkiä edelläni maksavan toimenpiteistä. Ulos hallista, tankkaus läheisellä ABC-asemalla ja seuraava pysähtyminen oli Vantaalla Jumbon parkkihallissa! Ehdin vielä Neuleharppujen tapaamiseen Fazer-kahvilaan.

KS

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Neulottukin on;)

Tarvitsin paksut puuvillasukat sinisiin nahkasaappaisiini. Paksut villasukat tuntuu jo liian kuumilta. Tikatasta ostin Drops Paris -lankaa ja tässä lopputulos

Lanka: Drops Paris 100 % puuvilla, 100 grammaa
Puikko: Addi-pyörö 4 mm
Malli: perussukka kärjestä aloitettuna


* * * * *
Ja Ville tarvitsi pienen kaulurin prätkäpuvun ja -kypärän väliseen viileään koloseen.

Lanka: schoeller&stahl Baby Merino, 32 grammaa (lanka on 25 g:n kerissä)
Puikko: Addi-pyörö 2.5 mm
Malli: 2o-2n joustinta
 

HUOM: Tikata muuttaa touko-kesäkuun aikana, pysyy kyllä Itiksessä. Siis jos se ei ole entisellä paikallaan niin etsivä löytää kaupan koordinaateilla: metroasema, linja-autojen lähtölaiturit, poliisiasema . .  Laitan uuden osoitteen Lankakauppalistaan sitten kun se on ajankohtainen.

KS

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Saamarin takatalvi

Mä haluaisin ajella Tampereelle, mutta eihän tämmösellä kelillä viitsi lähteä huviajelulle. Eilen siellä oli ollu ihan hurjasti kolareita.

Ja Poika haluaisi päästä ajelemaan uudella, kiiltävällä menopelillään!
 




Noh, täytyy sen tyytyä kulkemaan tuolla Martillaan, joka onkin ainutlaatuinen! Eka Suomeen tuotu eikä niitä täällä olekaan kuin muutama.

KS

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Vuoden 2012 Tallinnan matkailu aloitettu!

Neuleharput olivat lauantaina Virpin järjestämällä ostosmatkalla "Etelä-Helsingissä", muutama vieraileva jäsenkin pääsi mukaan, yhteensä meitä oli 19. Valitettavasti en kaikkien nimiä muista:(
Tietysti ensin Karnaluksiin. Mukana olleet Karna-Neitsyet Daniela ja Sansui osasivat hallita itsensä ja ilmeisesti selvisivät ilman budjetin ylitystä. Omat ostokseni Karnasta maksoivat vain 15 euroa ja ne on jo omilla paikoillaan joten kuvaa muutamasta lankakerästä ei ole.
Laivalla meillä oli kokoustila, joka onkin ehdottoman mukava ryhmän kanssa matkatessa. Osa kävi aamiaisella ja osa illallisella. Minäkin! Olikin ihan hyvää ruokaa ja söin todella paljon kaikkia herkkuja. Ehkä tällaisen illallisen syön toistekin.


Heti alkajaisiksi pidettiin arvonta. Palkinnot oli tehty kotona valmiiksi, kerättiin kasaan, Angelique  eikun se olikin: Paella nosti kasasta paketin, Virpi nosti voittonumeron ja Drucilla vei paketin voittajalle. Oli tosi sujuva arvonta. Mun voittopaketista kuoriutui kaksi Teemu-Nalle tyynyliinaa - tosi kivat - , hyvin imeytyvä Body Shopin Almond Hand&Nail Cream , pienen pieneksi nyytiksi menevä varakassi sekä suklaasydämiä. Just hyvä palkinto mulle: KIITOS Huopatossunen. Mun tekemä pussukka ja tarvikkepalkinto meni Marjalle.

Virpin kanssa vaihdettiin myös privaattipaketit! Virpi on pistelllyt mulle ihanan kissarasian! KIITOS! Mä en tajua miten noin tiheälle kankaalle pystyy mitään pistelemään?? Virpille annoin pienen espanjantuliaispaketin.

Karnaluksista mentiin Liann Löngadin (Liann L:llä on kauppa myös Rocca al Maressa) kautta uuteen Pronksi-kauppaan tutustumaan. Muu porukka yritti mennä ihan väärään suuntaan mutta kyllä mulle annetut koordnaatit oli ihan oikeat ja kauppa tulikin vastaan odotettua nopeammin. Sinne ei ole kuin ehkä 50 metriä Viru-Muurivaheen risteyksestä. Siis siinä missä on muurin vierustalla ne villavaatemyyjät ei mennä myyjien suuntaan vaan toiseen ja kohta pian vasemmalla puolella on Pronksi lankakauppa.


Lankavalikoima on sama kuin vanhassakin paikassa. Vironvillaan on tullut ainakin kaksi uutta väriä, kaunis turkoosipetrooli tms. ja ruska. Ostinkin ruskasävyn mutta jo kotimatkalla laivassa myin sen kanssamatkustajalle, jolle se myös oli just sopiva väri. Mä menen taas parin viikon kuluttua Tallinnaan ja saan itselleni uuden vyyhdin, jos sitä vielä haluan;)

Kiitos Virpille järjestelyistä. Kiitos kivasta seurasta kaikille mukanaolleille!

KS