maanantai 21. marraskuuta 2011

Sadepäivän askaretta


Lunes, semana 2.


 




Jo yöllä taisi sataa, aamusta satoi iltapäivään asti mutta nyt näyttäis selkenevän, ehkä.


Otin matkakassista lankani esiin, pöyhin lisityneitä vyyhtejä ja kerin yhden 208 gramman vyyhdin kahdeksi keräksi. Lankahan on Outilta saamani vironvilla, 3-säikeinen paksumpi laatu, jota neulon 4.0 puikolla. Vaaleanpunaiset vyyhdin on vielä vacuumissaan;)





 


Pienen pienestä mallitilkusta tein laskemat ja kas! lopputuloksena on juuri oikean kokoinen oikea mallitilkku, 20x20. Tästä on hyvä jatkaa peittotilkkuja. Teen tilkkuihin erilaisia palmikoita. Niitä varten tarvii sitt mallista riippuen lisätä muutama silmukka, koska palmikkohan vetää neuletta kasaan.



 


Välipalaksi teetä, croisanttia ja oliviimakkaraa, nam.



(en näköjään onnistunut vaihtamaan päiväystä kuviin - 19.11. pitäis olla 21.11.)


Siis ihan kotoisasti aika täällä kuluu. Huomenna jos meen kaupoille niin katson jotain lankaa mistä voi kokeilla joulupalloja! Kiitos Ritvikselle, sain sen Hesarissa olleen ohjeen häneltä.


KS

lauantai 19. marraskuuta 2011

Kävelyllä


Nyt tuntui siltä, että oli saatava pikkuisen liikuntaa. Kävelin Teuladan kylälle ja tietysti takaisin. Autolla menen sitten kun on ostoksia kannettavana.


"Tie" on kapea, autollakin siitä ajetaan mutta mä taidan ajaa isompaa tietä;) Kuvat keskivaiheilta toiseen ja toiseen suuntaan, ja melkein koko tie; Cami dels Castellons





 


Näitä on aika paljon, mitälie.




 


Viinipensaita, niitä on alue täynnään.



Rypäleet on jo poimittu mutta jotain on jäänyt . . . happanemaan



 


Taustalla on Cumbre, aika korkea "kukkula". Sen merenpuoleisella rinteellä on asuinalue Cumbre del Sol.



 


Lammas, näitä on näkynyt siellä täällä muutamia.



 


Seuraavat kuvat ovat noin Benitatchell - Denia´n suuntaan, ehkä




 


Mun kadulta Morairan suuntaan, tai siitä vähän ohi. Mä en oikein osaa hahmottaa mikä paikka osuu mihinkin kohtaan.



 


Kyltti asuinaluuen reunamalla



 


Mun kotikatu



 


Tämmöstä tänään.


Mä rupeen nyt neulakäpyilemään lumihiutaleita. Niitä on tarkoitus myydä Melanien kanssa Joulumarkkinoilla joulukuun alussa.


KS

perjantai 18. marraskuuta 2011

Missä aurinko?


No niin, ei täälläkään aurinko aina iloisesti paista!  Tänään on ollut pääosin sadepäivä. Nyt illalla salamat välkkyy ja ukkonen kumisee merellä oikein syvällä ja komealla bassoäänellään.

Puoliltapäivin käytiin Maijan kanssa Morairan markkinoilla ostamassa viinirypäleitä lisää. Ne on tosi hyviä ja oon popsinut niitä paljon.

Kaupasta onnistuin ostamaan suklaata mitä mä en voi syödä! Kuvitelkaa, mulla on tossa suklaalevy ja siihen se jää. Syy on se, että se on makeutettu aspartaamilla! Mä en oo koskaan tommoseen suklaaseen törmänny. Tarvii ens kerralla lukea tuoteseloste eikä vaan katsoa, että on herkullinen käärepaperi.

Morairan historiallinen torni


Lainaus "Toinen koti" -PDF tiedostosta.

"Teulada-Morairan kylä muodostuu kahdesta asutuskeskuksesta, joista toinen sijaitsee rannikolla ja toinen sisämaassa. Kylä on onnistunut säilyttämään tunnelmallisen viehätyksensä.

Lumoava Moraira tunnetaan sen valloittavista rannoista ja mielenkiintoisesta historiallisesta keskustasta. Rannalla sijaitsee kiehtova linna, Castillo de Moraira, joka on rakennettu aikoinaan suojelemaan rannikkoa merirosvojen hyökkäyksiltä.

Teulada-Morairan kylässä asukkaita on 12 745. Kylästä pidetään erityistä huolta eikä turismin ole annettu pilata sen etuoikeutettua ympäristöä. Kylän tulevaisuuden eteen tehdään paljon

töitä suojellen luonnonvaroja, kulttuuria, perinteitä ja tapoja."



Sadepilvet lähestyvät, ja kuvassa näkyy myös ne kaksi kerrostaloa, jotka on joskus onnistuttu Morairaan rakentamaan. Nykyään maksimi korkeus on neljä kerrosta.




Se pieni punainen neuleliinakin valmistui ja pingottuikin mutta unohdin kuvata sen ja on nyt jo matkalla Maijan mukana etelän saarille.

Tänään ajoin ekan kerran autoa täällä, luistin ajamisesta markkinamatkalla;) Maija ajoi vielä Benidormiinkin bussiasemalle (mistä jatkoivat busalla Alicanten kentälle) mutta sitt oli ihan pakko asettua ratin taakse ja ajaa kotiin. Hyvinhän se meni. Ihan yhtä outoa mun olis ajaa Porista Ouluun: oudot tiet ja opasteet. Nämä mutkat vaan on aika tiukkoja, tarvii olla varovainen. Kotia lähestyessä alkoi olla jo aika pimeää, onneksi Maija oli sanonut, että meidän tienhaarassa on valaistu kivi, muuten olisin ehkä ajanut ohi. Kivi on valaistu koska siinä on alueen nimi, ei täällä kiviä ihan huvikseen valaista;)

Viikonlopuksi on luvattu huonoa säätä, ehkä pysyttelen kotona.

KS

torstai 17. marraskuuta 2011

Kuvia asuinalueelta


Lähialueeseen tutustuin tänään, tämähän on tällainen 1980-luvun puolivälissä rakennettu pienehkö asuinalue. Pääasiassa asukkaat ovat englannista, saksasta, ranskasta, hollannista yms. euroopan maista. Muutaman naapurinkin tapasin jo eilen kylällä ja englantilainen Melanie kävi meillä lounaalla. Hänen kanssaan varmasti enemmänkin olen yhteyksissä.




Uima-altaamme, jonka vesi ei ole lämmitettyä eli aikas vilpoista uimista

 




Edellisessäkin kuvassa näkyy tämä rakennus. Sen on alueen kerhorakennus, Club House. Siinä on aluksi ollut toimintaa mutta monet vuodet on ollut toimettomana. Haa, jos voitan lotossa niin ostan tämän ja teen siitä kässätoimintakeskuksen ravintoloineen. Ynnä kaikenlaista kivaa siellä voisi järjestää, vain mielikuvitus olisi rajana:)





Kaksi tenniskenttää Club Housen yhteydessä



Petanqueta voi myös pelata hiekkaplaanilla




Täällä olis Marialle patikointia kerrakseen;)





Naapuruston hollantilaisella on oma sievä uima-allas




 Ken muistaa -80 -luvun TV-sarjan Trifidien kapina? Nämä lonkeroiset kasvit tuovat sen elävästi mieleeni, mutta ei kai nämä hyökkää päälle;)



Melanien kissa




Huomenna käydään Morairassa markkinoilla ja pienenä "oppituntina" joudun ajamaan autoa näillä mutkaisilla ja mäkisillä, tosi jyrkillä, teillä, kääks! Illansuussa on vuorossa toinen ajokoettelemus Benidormin bussiasemalta tänne kotiin, kun Maija ja Rofe lähtevät pariksi viikoksi Suomeen ja sitten Fidzille. Siis siirtyvät lämpimästä vielä lämpöisempään.

Neuleliinaa olen muutaman kerroksen ehtinyt neuloa.

KS

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hola amigas!


No niin, täällä ollaan! Matka meni hyvin ja peruutan puheen itsepalvelusta: Helsinki-Vantaan kentällä tuli heti henkilökunta auttamaan kun olin epäröivän näköisenä automaatin luona. Laukkutarrat tulivat tulostetuiksi ja laukut menivät koneen uumeniin. Kannettavaksi jäi vain läppärilaukku. Oslossa olikin sitt helppo vaihtaa konetta kun ei ollut matkakassia riesana.

Oslo-Alicante lennolla ei ollut paljoa matkustajia. Lento sujui nopsaan, en montaa kierrosta ehtinyt matkaneuleliinaa neuloa. Ihan kuin bussilla olis matkustanu. Euroopasta en paljoa nähnyt = paksussa pilvessä koko manner.

Alicanteen saavuttiin ihan ajallaan. Ihan ekaks oli ostettava iso Cocis! Ah. Löysin bussipysäkin helposti, netistä olin löytänyt tarkat ohjeet. Bussipysäkillä tulikin heti nainen kysymään mihin olen menossa yms., olin todellakin ihan oikealla pysäkillä ja matkan sai maksaa naiselle, kuljettaja pääsee sitt helpommalla. Ystävällistä palvelua tässä heti maahan saapuessakin. Benidormiin busilla on 45 minuuttia ja sieltä matka jatkui Maijan kyydissä noin puoli tuntia tänne Teuladaan.





Tässä kuvia lentokentältä ja maisemia merelle ja mantereelle. Alicanteen näytti kulkevan paljon rahtilaivoja.







Tervetulokahvit terassilla, lämpötila noin 16 astetta.





Iltasella käytiin tutustumassa ruokakauppaan. Ah mitä herkkuja kauppa täynnä, ja edullisempia kuin kotimaassa.

Tänään Teuladassa oli markkinapäivä, ostettiin torilta kaikenlaista tuoretta. Ja kyllä noi viinirypäleet maistuu ihan erilaiselta kypsyttyään oikeassa ilmastossa eikä missään tukkukaupan varastohallissa.




Mikälie puu mutta kukat ovat kauniit. Kuten kuvista näkyy, niin aurinko paistaa, linnut laulaa ja kukat kukkii:)




Markkinoilta lähdettiin uuden ostoskärryn kanssa, jota Rofe tässä vetää. Maijalla on täällä n. 40 vuotta vanha ostoskärry ja mä en semmosta vanhaa rumaa rakkinetta halunnu käyttää niin uusi oli hankittava, hinta 12,00 euroa. Ei se mitään superlaatua ole mutta varmasti ajaa asiansa.


Käsityötarvikekauppakin tuli nähtyä, jotain lankaakin siellä on myytävänä mutta en nyt tarkemmin tutkinut valikoimaa, pääasia että jotain saa jostain. Maijalta sain eilen kaksi kässylehteä, joissa on aivan hurrrrjasti kivoja joulupistelyitä. En mä niitä kyllä täksi jouluksi kerkiä mutta ehkä sitt ens vuonna saatte semmosia. Ja eiköhän Virpi ja Eila halutessaan saa malleista osansa;)

KS

tiistai 15. marraskuuta 2011

Yläilmoissa!


Jos kaikki on sujunut hyvin, niin olen nyt matkalla!


 



(kuva Rantapallo.fi)


 


Välimeren rannalla olen iltapäivällä! Jihuu!



(kuva Moraira Tourist-info)


 


Kunhan kotiudun niin enköhän parin päivän päästä kerro teille ensikuulumiset.


KS