Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2012

Kesällä kirjottua

Kesällä tartuin neulaan ja DMC:n kirjontalankoihin. Valmistakin tuli ihan kiitettävästi. Niitä ei ole vielä viimeistelty ja ryppyisiäkin ovat mutta laitan ne nyt tänne. Saattaa mennä tovi ja toinenkin ennekuin ne ovat ihan valmiit.

Tämä Rafaellon kerubi on ollut keskeneräinen jo varmaan 10 vuotta. Olin tehnyt sitä kahdella säikeellä ja lopulta työ oli niin tukossa, ettei ristipistelystä tullut mitään. Purin kaiken tehdyn ja aloitin uudestaan yhdellä säikeellä. Johan rupes neula kulkemaan. Tää on siis hurjan pieni, kehystettynä oli 10x10 xm.

Karnaluksista oon joskus ostanu tosi, tosi edullisesti paketin joulutabletteja, 2 on valmista, kolmas keskeneräinen ja sitt 3 on vielä aloittamatta. Näistä tulee siis pyöreät, tuo punainen reunapitsi on näissä valmiina.



Pääsiäisliinakin on Karnasta edullinen hankinta. Tähän saatan ostaa keltaista pitsiä reunaan.



Vanamo-mallin oon ostanu kauan sitten ja siinä oli tehtynä muutama kukka. Ne olin ihan väärin tehty joten purin ja nykyisellä tiedolla osasin tehdä kukat oikein, tai ainakin suurinpiirtein niinku se pitäis tehdä.


Noi kaikki muut mun piti tehdä ensin ennenkuin sain aloittaa tän mun himoitseman kaitaliinan. Siis itse itselle asetettu porkkana, ehkä sen takia nuo muut tulikin tehtyä aika nopsaan.

Tämän Jugend ruusu -liinan oon ostanu kässämessuilta, Piirretyt liinat, ehkä neljä vuotta sitten, tai kolme. En halunnu aloittaa sitä ennenkuin oli vähän kokemusta pistelystä ja kannattihan se harjoittelu. Tästä tuli huippuhyvä ja just niin nätti kuin oli ajatellut. On muuten takapuoleltakin niin hyvä että tarvii katsoa mikä on oikea ja nurja puoli, niih. Nyt tarvii vaan huolellisesti viimeistellä reunat ettei siinä sitt tuu mitään haaveria.


Nyt uskallan sitt ostaa isomman tämmösen, musta nää ruusut vaan on niin kauniita.

Saaressa on yks vanhempi mieshenkilö, joka on tosi hyvä kirjomaan liinoja (ei ristipistoja ollenkaan) ja se antoi mulle hyvän arvosanan näistä kaikista. Oon niin tyytyväinen että läpäisin sen tarkat kriteerit.

KS

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Uudet sukat ja ristipistokirja

Eilen valmistui uudet kivat sukat. Langan ostin taannoiselta Tampereen reissulta Lankaideasta
 

Lanka: Fabelia 70 grammaa ja valkoista Sisua 12 grammaa
Puikko: Addipyörö 2.5
Malli: kärjestä aloitettu perussukka ryppyvarrella

Emppu-kissa siinä jalkaani kyhnyttää;)

Punahilkka on nyt ilmassa "in the air". Eila on vastikään saanut tosi kivan paketin, jossa oli Punahilkka-pistely. Tänään kirppikseltä löysin kirjan, jossa on monia satuhahmoja ja tietysti tuo Punahilkkakin. Kirja oli ihan pakko ostaa hurjaan kahden euron hintaan, kannessa on painettu hinta 11.99 puntaa / 18.95 dollaria!


KS

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Vanha kirjottu pussi ja Ben the Viking


Tämä on broidin yöpukupussi. Se on tehty sille jonkun sodan aikana kun se oli Ruotsissa sotalapsena.

Lakissa lukee Seppo, ja ilmeisesti mutsi on myöhemmin kirjonut siihen mun nimen (valkoisella eikä ole yhtä siisti kuin alkuperäisen tekijän pistot). Ehkä tämä on joskus ollut mulla jossain kesäsiirtolassa, tai vaikka samaisessa ruotsinpaikassa minne mut jätettiin ummikkona kun olin 8-9 vuotias, 1950-luvun lopulla. Nykyään siitä varmaan sais jonkun lapsen hylkäämis-heitteillejättösyytteen;) Pussi  oli nyt mun luona käymässä eli pesussa, ja kyllä se olikin likainen.


Tämä kirjailtu osa on pussin läppä, siis niinkuin tyynyliina muuten.




* * * *

Mun kummipoika Ben juoksi viime vuonna Lontoon maratonilla maailman-ennätyksen ja pääsi Guinnesin ennätystenkirjaan! Asuna oli Leprechaun. Tänä vuonna on uusi koitos Viikinki-asussa.  Linkistä näkee asun, ja tietysti jos haluaa lahjoittaa punnan tai pari Benin keräyskohteeseen  (jotkut eläimet, selitys alla) niin sekin käy tuossa mainiosti. Peukkuja pidetään 17.4.!


The Aspinall Foundation is devoted to saving rare and endangered animals and returning them to protected areas in the wild.

The future of many endangered species is in our hands, doing nothing is not an option. Please make a difference today.

KS

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kirjontaa ynnä muuta


Missään ei lukenut eikä kukaan sanonut, että tää on vaikea. Juu, pakkauksessa on ohje, mutta siinä on näytetty vaan mikä väri mihinkin mutta ei oo kerrottu millä pistoilla pitäis tehdä, arrggh. Onneksi mulla on kirja, mistä katson ja valitsen pistoja. Sitt mä en tiedä miten pitäis ns. päätellä lanka kun on vaikka toi linnunsilmä, ja siinä ei oo lähettyvillä mitään mihin sen langan pään pujottais piiloon.

KUVAT PUUTTU, kiitos Vuodatus :(


Uusi Taito-lehti on ilmestynyt, ja kotiinkannettu. Siinä on taas niin paljon mielenkiintoista asiaa, että suosittelen lukemaan vaikka kirjastossa.

Tekniikkaohjeena on nyt kirjovirkkaus! Se mitä mä etsiskelin jo vuosi sitten. Virkkakusohjeet pariin nättiin pussukkaan. Ja sitt on ohjeita tiskirätteihin yms. Räsykorut on nyt IN ja niihinkin on ohjeet.

Suomalaisesta villasta on tosi hyvä artikkeli. Se alkaa sillä, että suomenlampaan villaa poltetaan kannattamattomana! Tästä mä juttelin pari vuotta sitten yhden pohjoisen lampurin kanssa, joka kertoi että villalle ei oo mitään käyttöä. Noh, artikkelin kun lukee niin ymmärtää miksi villa menee hukkaan yms. Mulla on blogituttu Amerikassa, joka kasvattaa Suomenlammasta ja Kainuunharmasta. Se laittaa lampaille takit päälle niin villa pysyy puhtaana. Ja siellä sitt tarkkaan tutkitaan ja pisteytetään villat yms. Eiks nyt sitt täälläkin osattais pitää villasta huoli ja kasvattaa villalampaitakin, lihalampaatkin on tietysti tarpeellisia. Ei tarttis ulkomailta tuoda lampaankoipia.

Muhun kirjonnasta ja siitä tehdystä upeasta kirjasta on myös artikkeli. Kirjaahan mä kehuin jo aiemmin kun sen Tallinnassa näin.  Myös Ilun puntarissa Ilu kirjoittaa virolaisista käsityökirjoista ja -perinteestä. Mun neuleystävät onkin jo pitkään kuulleet ku mä oon paasannut aiheesta "miks muualla tehdään hienoja kirjoja yms. mutta meillä ei mitään".

No niin, en mä koko lehteä voi tähän referoida, lukekaas itse jossain joskus.


EDIT klo 15.10

ESSE eli Espoon seurakuntien lehti, kävi viikko sitten Menita Outletin neuletapaamisessa. Nyt lehti on verkossa ja voitte lukea käsillätekemisestä ja neuleretriitistä yms., keskiaukeama eli sivu 10-11.




Voi hitsi kun mulla on nyt niin monta kivaa työtä tekeillä ja aloitettavana, että nyt tarttis 38 tuntisia päiviä! Mä ihmettelen suuresti, miten työssä käyvät kerkii mitään käsityöitä tekeen! Vaan näyttää nuo kerkiävän, hyvä niin.

KS

torstai 31. maaliskuuta 2011

Rillipussi


Mulla on lukulasit, usein niitä roikotan kaulassa mutta joskus ne jää kiinni johonkin. Nyt sain aikaiseksi tehdä niille kaulapussukan. Tän kirjontapaketin ostin jo syksyllä  Suomen Käsityön Ystävien kaupasta kun kävin siellä kyselemässä ryijyntekoon vinkkejä.


Malli: Lumitähti, design Katriina Leppänen, 2008. Paketissa on lanka, neula ja huopapalalle painettu kuvio (niitä on erilaisia) ja ohje. Mitä palasta sitten tekee on ihan oman mielikuvituksen juttu. Mulle se oli just sopivan kokoinen pala tähän pussukkaan.

Erilaisia pistoja tuli kokeiltua, kuusipisto olikin sellainen mitä en ennen ollut tehnyt. Kaulanauha on virkattu Any-sukkalangasta ja pikkusen huovutettu.



KS

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ostin kässäkirjoja


Kässähyllyyn tuli paljon tyhjää tilaa kun luovuin lehdistä (Kauneimmat Käsityöt on vielä paitsi uutta omistajaa) niinpä ostin pari kirjaa, (Adlibriksestä): Kesäistä kotien kätköistä  ja  Villakirjontaa kotien kätköistä. Nämä ovat ihania katselukirjoja. Niin paljon kaunista kirjontaa menneiltä ajoilta ja niiden tarinoita. Tietysti katsellessa haaveilen joskus tekeväni jotain melkein yhtä kaunista. Näiden tekijät ovat kyllä olleet niin taitavia, että yhtä kaunista en voi saada aikaiseksi.

Kuvasin kirjoista:


Rekipeittoja (ylempi: museon teettämä toisinto, alla Fanny Posti, Koskela)


Prikkaliina  (Sinikka Mäki, Koskela)


* * *

Kirjoituksessani 27.1.11  kirjoitin, että Muumi-mukit tehdään Kiinassa. Tämän päivän uutinen on, että Arabian tehtaan työväki on marssinut ulos mittavien YT-neuvottelujen takia.

KS

perjantai 26. joulukuuta 2008

Vielä pari joululahjaa




Näitä kun ei voinut ennen joulua laittaa niin näytetään ne nyt:

Maijalle Tychus-pipo




Englantiin naisväelle tuoksupussit, ja Vihtiin Ninallekin mutta N-kirjain näyttää puuttuvan tästä (jäikö kuvaamatta?)




Taran Barbielle mekko, jonka alaosa on pilalle mennyt joululiina. Ja virkattu perusmekko.



TeSalle Neulakirja (sakset ja neulat kuvausrekvisiittaa)





Marjalle Onnenlehmä




ja Bemulle 2 kerää Noro Silk Gardenia.


KS