Näytetään tekstit, joissa on tunniste Historian havinaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Historian havinaa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Olympialaiset 1952

Paljon kaikenlaista kivaa tuli Helsinkiin 1952: Olympialaiset, Coca-Cola, Gin Long Drink, telex ym. ym. ja Minä. Tosin vasta loppuvuodesta mutta olin kyllä stadionilla mukana = äiti oli raskaana minusta ja lauloi Olympiakuorossa. Tässä kuvia sukulaisen pääsylipuista, tulenkantajasta ja katsojia menossa kisoihin.



KS

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Muutama muistelukuva Rööperistä


 Lukijoitahan on ympäri maan, ja maapallon. Koettakaa ymmärtää taas tätä Stadin slangia, hyvin ootte ymmärtäneetkin kommenteista päätellen. Slangin puhuminen on helpompaa ku tää skrivaaminen. Siihen on tulossa opastusta Skrivaa snygisti kirjan julkitultua. Sitä odotellessa voitte ryhtyä kirjan mesenaatiksi ja jeesata sen ilmestymistä:
FB-sivu ja Skrivaa snygisti mesenaatti.me -sivu.

Aiemmin skrivasin lapsuudesta Merikadulla. Sielt me flytattiin sit Fredalle, 24:ään. Fotoi oon ottanu sielt pitskult jo kolme vuotta sitte mut uudempia en oo saanu ku portti on aina posessa. Tänä keväänä otin yhden foto portin raosta:


Täs fotos niin pitkälle ku näkyy, siis perällä, oli jätteenpolttouuni. Sinne stikattiin himast kaikki palava roina ja jäte. Talkkari flekkas siihen eldiksen määräpäiviniä. Sitä en kyl tiedä mitä tapahtu laskiämpärin jätteille?
Tuol talos oli siis 2017 isoa huoneistoremppaa menossa ja portti oli auki. Pokkana menin pitskulle ja fotasin. Siel on kyll ollu tosi iso remppa jo vuosia sitten, esim. klitsuihin on duunattu saunat ja kuntosalit yms. nykyaikaa. Sillon muinoin klitsut oli maapohjaisia ja haju oli oikea klitsun dunkkis. Siel ei saanu skidit olla mut aina joskus päästiin livahtamaan. Maan alla pysty kulkee aika pitkiä matkoja, jos uskalsi.
Nyt on vihreetä ja kaunista, joo. Sillo 1950-60 luvun vaihtees oli vaan asfalttia. Näillä main oli fillariteline. Sen kohdalle oli yks talvi snadi lätäkkö jäätyny ja nurmiksii (siis skrinnareita) piti siin testata. Mä kaaduin suoraan selälleni ja takaraivo kolahti niin et näin tähtii, komeita sellasii. En oo sen jälkeen nähny semmosii. Jospa siitä jäikin mulle tää dorkuus mikä nyt on)?


Me budjattii F-rapus. Siin ei muita ollutkaan ku me. Meille oli kaks dörtsiin siel, toinen oli varsinainen himadörtsi ja toinen meni yhteen asunnon huoneeseen, sen fönsteri on tos oven vieres. Se oli mun systereiden valtakunta kunnes ne flyttas veks ja faijan pikkufirma muutti siihen,  Koruko kotelotehdas.


Nää oli meidän olohuoneen fönsterit. Tost ois ollu kliffa steppaa suoraan pitskulle mut se oli kielletty, dörtsii piti käyttää.


Pitsku oli aikas iso. Jotkut näist on keittiön fönareita ja toiset makkareita. Olkkarit oli kadunpuolelle. Jossain köksan fönäris roikku silloin tällöin jänis! Siis joku metsästi ja sit roikkotti sitä. Se kait oli ihan normaalia siihen aikaan.
Pitskulla kävi kans veitsenterottaja, ja joskus pottumyyjä. Ne huuteli mainostaan niin että seinät raiku. Muijat sit meni ostoksille tai vei veitset terotettaviks, tais olla kahvipannuntinaajiakin joskus.
Ja noilla partseilla tampattiin mattoja, pauke oli melkoinen.


Täst kongista mentii takapitskulle. Siel oli kliffa, ja rauha, leikkii pikkunukeilla. Liidulla piirrettiin huoneita asfalttiin ja sitattiin jonkun filtin päällä. Nyt siin on tommonen roskakatos.
Naapurin pitskulle oli tommonen samanlainen verkkoaita ku nytkin, ton oranssin häkkyrän takana.


Siel pitskulla oli ikivanha autonromu.  Naapurin pihoille ei oikeesti saanu mennä, tai vaa kaiffareiden kanssa. Siel oli pari isompaa kundia, jotka sit houkutteli meidät pikkulikat sinne autoon tsittaan. Oli jännää. Ei ne kundit mitään kähminy eikä mitään sellasta tapahtunu. Mut illalla sit ovikello soi ja siel oli kateelliset toiset likat kantelemassa. Ne sano faijalle "ne nussi siellä"! Enhän mä tienny, eikä varmaan ne likat itekkään tienny, mitä se tarkotti muuta ku et ihan varmasti jotain ihan hirveen kamalaa. Mä hyppäsin faijan ja likkojen väliin ja kiljuin "ei oo totta". Tämmönen selkkaus on jäänyt elävänä mieleen.
Täs on sit takapitskun puolelle meidän yhden huoneen ja köksän fönarit, ja perällä on keittiönraba (G) ja sen vieres on fönarit mis oli kultaseppä Björn Weckströmin paja ja puoti kadunpuolella. Meidän hima oli siis nykyisin sanottuna 'läpitalon'.


Illalla piti ehdottomasti olla himassa enne yhdeksää ku portti meni boseen. Ei ollu likalle annettu portinavainta, hima-avain kyl oli kaulassa. Kaikki stadilaiset skidit ties juksata iltakävelijöitä silleen, et lompskaan laitettiin naru ja lompska kadulle. Portin alta sit tsiigattiin ku joku kumartu nostaan sitä nii nykästiin narusta ja naurettiin makeesti. Ei se kyl usein onnannu ku aikuiset ties tän jujun.


Puniksen kansikseen oli lyhyt kävelymatka, Punavuorenkadulle. Nyt se on  Snellmannin ala-aste.
Jos en ihan väärin minnaa ni ruokala oli täs uudemmas osas. Sen muistan ku oli ihan pakko syödä ruispuolukkapuuro, joka ei millään menny alas, oli vaan pakko. Ku nousin pöydästä niin se saakelin puuro lens ku leppäkeihäs magast lattialle. Itkuhan siitä tuli ja kait jotain siivoomista ja jälkkäriäkin, ei siis jälkiruokaa vaan jälki-istuntoa. 

Toi uudempi osa on kait viiskytluvulta mut vanhempi osa onki jo vanha, 1921.


Mun luokka oli tääl Albertinkadun puolella. Kerran kateltiin fönarista ku satoi oikeita rättejä, maikkakin ihmetteli. Räntä oli oikeesti tosi isoja rättejä.


Semmosta juttua tuli tänään hellettä sisällä pidellessä. Kohta voi jo siirtyä ulos ja fillaroida uimaan.
KS

Ai joo, täst apteekist ostettiin salmiakkijauhetta pienessä pussiss ja mentiin ruttopuistoon salassa syömään se.  Kaadettin kädelle ja nuoltiin. Jäätiinhän siitä sit himassa kiinni ku handu ja kieli oli mustana. Sillo jo tiedettiin ettei salmiakki ole terveeellistä, niih.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Ulkoilua

Kerran keväässä on pakko ostaa pioni. Se on kaunis ja siinä on hyvä tuoksu.

Kun olin lapsi niin meillä oli Espoon Laajalahdessa "saunamökki" missä vietettiin paljon aikaa kesäisin, tai sitten ei. En oo ihan varma siitä kuinka paljon. Sitten tontille rakennettiin omakotitalo ja muutettiin siihen. (Siis olosuhteiden pakosta olen nuoruuden asunut Espoossa.)
Tontilla oli Iso Kivi. Sen päällä leikittiin nukeilla, poltettiin tupakkaa, suudeltiin, kerrottiin salaisuudet joko kaverille tai vain Kivelle. Monta kivikuvaa tässä nyt tulee, ei varmaan mitenkään mielenkiintoisia lukijoille mutta haluan ne nyt tähän muistiin ja myöhemmin katsottavikseni.


Google Street view näytti, että Kivi on siellä edelleen. Pia lähti kaveriksi Kiven katsomiseen. Kävelytietä kävellessä se sitten oli yks kaks siinä edessä! Huh, kylläpäs sisuksissa läikähti. Ihan kuin olisi nähnyt vanhan tosi hyvän ystävän. Ihmeellistä. Sitä piti varovasti ensin koskea ja sitten silittää. Lopulta tietysti kiivetä ylös, sille samalle astinkololle astuen kuin muinoinkin. Siinä sitten kerroin Pialle paikan tapahtumia yms. Hyvä kuuntelija, kuten olin ajatellutkin kun hänet mukaani pyysin.


Tämähän oli ennen metsässä, nyt se on rivitalojen ympäröimä. Muutama vanha 'maamerkki' on jäljellä, kuten entinen oja on siinä paikoin 'ei näkyvissä' ja paikoin selkeästi painanteena. Hulevesiviemäri näyttää seurailevan ojaa, eli tarpeellinen vesitie edelleenkin.




Näillä main oli ennen meidän nurmikko ja talo. Nyt rivitaloja on niin tiuhassa että ihmettelen kenenkään viihtyvän mukamas omassa talossa ja rauhassa. Vanhoja alkuperäisiä rintamamiestalojakin oli vielä olemassa, ja niiden pihoilla paljon vuorenkilpiä. Niitä oli uusienkin talojen pihoilla, eli siltä osin oli entisen näköistä maisemaa.


Oli kyllä kiva käydä Kivellä. Tuntea se ja huomata, että paljon kivoja muistoja Kivi toi mieleen. Paikasta kun on etupäässä pahoja ja tosi pahoja muistoja, jotka edelleen painajaisina vaivaavat niin toivon, että nyt tämä Kivi-visiitti ehkä vähän helpottaisi synkkää tunnelmaa. Kiitos Pia kun olit mukana.
Päätimme reissun jäätelölle Herttoniemenrannan Poiju-kioskille. Mediterranian jäätelö on mun suosikki.


Toinen ulkoilu oli fillariretki Marian kanssa Laajasalon rannalle. Siellä on isoja ja tosi isoja mäntyjä, joihin on hyvä riippumatto ripustaa. Muutama tunti meni kuin siivillä ja retki tuntuu aina pidemmältä ajalta kun on matossa makoillut.
Silmä löysi ylhäältä tällaisen suuren haavan männyn rungossa. Toisen puun oksa on hangannut runkoa, kaarna on kasvanut haavan ympäri ja puu jatkanut eloaan. Ihmeellistä.


Ihan tässä vieressä on myös tämä suojeltu tosi vanha jättiläismänty.

 
Retkieväänä oli  reilut palat kesän ensimmäistä raparperipiirasta vaniljasoosilla.



KS

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Lapsuuden muistelua

Olympiakuoro - Olympiakuva Oy 3.8.1952

Viime kesänä järjestettiin murteen puhumisen kilpailu. Mäkin osallistuin siihen slangiksi. Sitä varten mä väsäsin jutun mun lapsuudesta. Laitan sitä nyt tähän vähän kuvitettuna. Vanhat kuvat on Finna-palvelusta. 
Slangiskrivauksen opasta, Skrivaa snygisti - slangin kirjoitusopas,  odotellessa mä skrivaan tän nyt niinku parhaalta tuntuu. Vielä on hyvin aikaa osallistua mesenaattina ja mahdollistaa opuksen ilmestyminen, aikaa pidennettiin "sattuneesta syystä". Kniigan FB-sivu.

Mä födasin olympiavuonna siis sillo ku ne bulit urheiluskabat oli tääl Stadis. Mun mutsi sjungas olympikuoros, siis mäkin olin messissä sen magas! Mun systerit on aika vilt vanhempii ku mä nii ne oli kans siel kisois duunis: blisas ohjelmalehtii ja jeesas jengii hittaan oikeille mestoille.

No, mä födasin vähä enne jugelii. Kai mä olin vähä niinku jugelipaketti faijalle ku ne aikasemmat skidit oli födannu just enne kriguu ja sen aikana ni faijalt oli jääny ne pikkuskidiajat vähä vieraiks.

Me budjattii sillo Merikadulla,  ja vanha kättäri oli siin vieressä. Synnäri Neitsytpolulla on kyll vähä outo yhdistelmä;)

Kätilöopisto Tehtaankatu 1-Neitsyspolku 11, kuvattu Kasarmikatu 2:n katolta. Kuvaaja K. Helve 1923

Krigun aikaan viidennen kerroksen fönarist oli kuulemma hyvin nähny ku vihollisen flygari putos mereen, ei oltu viel hiffattu et oli tosi paikka ja ois pitäny olla pommaris. Nykyään tuol budjaa ne jol on fyrkkaa mut sillo siel oli ihan tavallisii duunareita vuokrahuoneis. Meil oli huone, alkovi, vesiklosetti ja köksä.

Tuol oli hyvä budjaa, skidille oli paljo pudee mis leikkii, hiekkalodjuja ja erilaisii gungii, nurtsii ja bärtsii. Ja Uunikset simmisrantsut! Sinne mentii snäfäl botskil, niinku vielki. Kerra päästii mummon kans just Uuniksen puolelle ku amppari flygas mun suuhun. Huuto ja parku oli hirvee mut ei siit mitään pahempaa tullu, jäi vaan simmaukset sillä kertaa väliin.


Talvel Kaivaris oli kliffat peffamäet, jäädytettykin. Peffa riitti laskemiseen, mut paffinpala oli parempi ja jollain oli oikeen fankkuakin alla tai mahakelkka. Kundeil tietty rattarit. Mun broidi oli kerran luisunu rattarilla puuta päin ja saanu tosi bulin kuhmun, kuulemma oikeen sarven otsaan.
Jäällä skrinnattiin, skiidattiin tai vaan dallattiin naama suulperiin päin. Kummitädin luo Suokkiin päästiin jäätietä pitkin dallaamalla, joskus oli ihan bilikatiekin. Nyt botskiväylät pitää meren auki, vaik ei se taitais muutenkaan enää jäätyä näillä lämpötiloilla.

Suomenlinnan jäätie, Volker von Bonin, 1959

Kesäisin mattolaituri oli ahkerassa käytössä. Siel koko suku kävi tvettaamas matot. Kliffaa ku oli seuraa ja jeesiä omast takaa. Se oli semmonen kokopäivän redu, eväät messis ja kaffet putelis villasukan sisäl et pysy lämpösenä.
Toi etualalla oleva raitamekko on mun mummo! Kuva Volker von Bonin, 1959


Mattolaiturilt Ursan kahvilaan gatsan reunas on tommonen matala muuri, mitä se nyt ois ehkä parikyt senttii mut skidille se oli pelottavan korkee ja siks faija piti aina kädest kii ku siin kuiteki teki mieli dallaa.


Noil huudeil on paljo sellast et siel ku kulkee ni on kliffa tietää ja tsennaa et täs mä oon pikkulikkana dallannu. Laivurinkadul on yhes kohtaa sellast snadii stebuu ja siin ei oo mitää gartsaduunei koskaan tehty, ni saletisti siin on stebuja joihin mun pikkuglabbi on astunut. Niih. Paljo muutaki siel on mikä ei oo muuttunu. Nää on sellasii mun juuria ja mielenmaisemii.


Tehtiksen ja Laivurin höörnassa on lastentarha Onnela, pohjoismaiden vanhin, 130 vuotta! Mä olin siel pari vuotta.

Yks friidu mun ryhmäst joutu lopettaan kesken kaiken ku sen famili lähti Ambomaalle! Ei sitä sillo skidit tsennannu ja hokannu kui pitkä matka se oli. Ihmeellist oli vaan se, et kaiffari pääs tsiigaa elegfanttei ja apinoit, niist oli vaan kuultu lauluss "Telefooni Afrikass".
Jugelin aikaan siel laulettiin ja leikittiin laulua Kello löi jo viisi. Siit mulle on jääny selkee kauhukuva aivojen jemmaan et skidit joutu nouseen lämpösest hetekast keskel yötä ja tvettaan naaman jäägalsal vodal ja sit hipsiin konin kans sysipimeeseen skutsiin. 

Nyt mä hokaan et mul on viel paljo kuvii (Lankalauantaina tuoll dallates otin 112 fotoa) ja juttuu ni jatkan toisel kerral.

Täl bambilla mä oon ratsastanu paljon, ja moni muukin ku se on ihan kiiltavä ja silityksiä on kuono paljon saanut.
 Matti Haupt: Metsäkauris (Bambi), 1957

KS 
 
PS Murreskabasta on julkaistu video, se on katsottavissa tästä KLIKS. Mun osuus alkaa noin kohdasta 53:10 ja mainio voittajan puhe noin kohdasta 1:10. Mutta koko filmi on ihan kivaa katsottavaa.