keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Suomen Luontokeskus Haltiassa


Neuleystävä LeenaP pyysi mut mukaansa järjestetylle retkelle Haltiaan. Kiitos kutsusta, mielelläni tällaisille retkille lähden. Tilausbussilla Fennian pysäkiltä perille ja sama takaisin.

Alkuun oli perustietoa rakennuksesta, joka on tehty puusta niin pitkälti kuin mahdollista. Vielä tuoksuikin puulle vaikka jo neljä vuotta on ollut käytössä.
Perusnäyttelyssä on suomen luonto esillä ja tietysti oppaasta ja asiakkaista riippuu mistä ja miten kerrotaan. Meillä oli oikein hyvä opas, kiitos.

Talvitunnelissa on monia eläimiä talvisissa askareissa tai kotikoloissaan lumen alla.


Karhunkallo ja kerrankin karhu mitä sai koskea, oikein kehotettiinkin. Kyllä oli pehmoinen karva selässä ja naamassa mutta jaloissa oli tosi karkeata ja jäykkää karvaa.


Upeissa, vaihtuvissa maisemissa kuultiin kaikenlaista luontoasiaa.


Mikälie nokka ja höyhendiadeemi;)


"Nou hätä" näyttelyn oviverho oli niin hämäävä, että joku ei siitä heti hoksannut läpi kävellä.


Paljon hauskoja kuvia villieläimistä mutta näytiksi tässä vain yksi kuva: "Olipas hyvä juttu".


Sit olikin jo nälkä. Lounas oli maukas ja riittävä. Kiitos Leena:) 
Alkuruuat, lämminruoka oli lihamureketta, jälkkäri raparperikaurapaistos vaniljakastikkeella.


Sen jälkeen jaksoi kävellä alas kentälle katsomaan "Mies ja sudet" valokuvanäyttelyn. Juu, oli hyviä kuvia sudesta mutta ei nyt kuitenkaan ihan niin säväyttävää kuin olin odottanut.
Haltian rakennus sieltä ns. pihan puolelta.


Pitihän sieltä jaksaa jyrkkä mäki ylöskin, puh. Vuorossa oli Maahisenkierros, 2 km. Kivasti vaihtelevaa metsää ja lopulta näköalapaikalta näki kauas Pitkäjärveä kumpaankin suuntaan.


Metsässä oli monenlaisia kulkijoita;)



Nuuksion sääasema, ainakin lähtiessä katsomani Nuuksion täsmäsää piti just paikkansa eli hyvät on laitteet.


Nähtiin monia sieniä mutta ei kerättäväksi asti. Tätä luulin ensin pulkkosieneksi, onhan se samaa sukua, mutta olikin samettijalka. Hyvä värjäyssieni mut ei syötävä, vaikka ei myrkyllinenkään.


Oli oikein kiva ja antoisa retki. Kiva kun Leena hoksasi mut pyytää mukaan. Mukava oli kesän kuulumisiakin vaihtaa.

Opastun museokierroksen päätteeksi kerroin oppaalle, ja tietysti kaikille, tämän päivän Iltalehdestä lukemastani "luontorasiasta".
Lainaus IL:stä:
Säveltäjä Jean Sibeliuksen kerrotaan pitäneen taskussaan tulitikkurasiaa, jossa oli hieman tuoretta sammalta.
Marko Leppäsen ja Adela Pajusen Terveysmetsä-teoksessa (Gummerus) vinkataan varioimaan ideaa.
Pieneen taskussa pidettävään luontorasiaan voi laittaa vaikkapa kukkia, neulasia tai mitä tahansa itselle tärkeää metsän antia.
Oppaamme oli heti mennyt katsomaan mistä oli kyse ja tuli ruokasalissa kiittämään vinkistä ja aikoo rasian, tai kaksikin, tehdä itselleen. Mä ajattelin, että voisin oman rasiani päälle ristipistoilla vaikka lehden tms pienen luontokuvan. Suopursun pienen oksankärjen otin tuolta metsästä rasiaani laitettavaksi.

KS

6 kommenttia:

  1. Kiitos Kristiina hyvästä retkiseurasta ja antoisista juttutuokioista. Muistan sinut, kun vastaavia retkimahdollisuuksia minulle tarjotaan.
    terveisin LeenaP

    VastaaPoista
  2. Oli hauska ja mielenkiintoinen luontoretki teillä.

    VastaaPoista
  3. Hieno retki! Koskahan itse saisin aikaiseksi käydä tuota taloa katsomassa ja hieman patikoimassa!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen käyntikohde. Elämys arkeen ja päivän kävelytarvekin tulee huomaamatta suoritettua.

    Kuulin myös eilen radiosta tuosta Sibben sammalrasiasta. Hyvä idea vaikka muistisairaan luona käynnille.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoisen päivän olet viettänyt jälleen kerran.

    VastaaPoista
  6. Kiva paikka! Tuollaisen luontorasian voisi itsellekin tehdä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.