sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Isosaari, osa 2

Kirjotus ei ole blogiyhteistyö
eikä maksettu mainos.


Päälaiturin tuntumassa on heti tuollainen vartiotorni. Tänne ei ennen tätä kesää noin vain tultukaan mutta armeija poistui täältä ja saari on nyt avoinna kaikelle kansalle. On täällä vielä tykkejä ja muita yleisöltä suljettuja sotilasalueita mutta suurin osa saaresta on käytettävissä.
Senaattikiinteistöt on vuokrannut rakennukset ja maa-alueiden käyttöikeudet Suomen Saaristokuljetus Oy:lle. Alueelle on odotettavissa kaavoitus ja mitä sitten tapahtuu kun se on valmis (mesta lihoiksi, as usual), jää nähtäväksi.
Isosaaresta kertovan bloggauksen ensimmäisessä osassa oli yleistä matkailu- ja maisemahöpinää. Tässä toisessa osassa esiintyy muutama tykki ja sen sellaista sotilaallista materiaalia, josta en oikein ymmärrä muuta kuin että komeita ovat ja mahtaa pauke olla aikamoista kun niillä ammutaan.
Kuvat tullee siinä järjestyksessä kuin me alueella kuljettiin, ensin vähän itäpäätä, sitten keskisaaren kautta etelä-kaakkoon.

Vanhan koulun pääty, komea koivu ja mikälie heinänpyörityskone.


Saaren itäisin niemi on Peninniemi ja sen edessä on vielä Peninkarit. Radiossa luetaan ammuntatiedotuksia ja niissä Peninkarit usein mainitaan. Niemellä on entinen torpedokoeasema joka myöhemmin oli TKK:n korroosioitutkimusasema. Vaikka siellä ei enää mitään toimintaa ole niin niemelle on pääsy kielletty turvallisuussyistä.

Itätornin 305 mm:n Obuhov


Niillä main on myös tutka. Tällaisia on saaristossa tiuhaan, rannikkoa ja liikennettä seurataan tarkkaan, laivaliikenteen onnettomuuksilta on toistaiseksi vältytty.


Oolannin sodassa 1855 englantilainen ylimatruusi George Quinnell sai surmansa näillä vesillä ja tänne hänet haudattiin. Ensin haudalla oli vain puinen risti mutta myöhemmin sille tuli komea kivi. Kiven rahoitti kauppaneuvos Johan Borgsrtömin englantilainen vaimo Alice. 


Vanhaa kaapelia on paikka kuulemma täynnään, sitä on riittänyt ja sitä on tykätty laittaa, että varmasti virta kulkee sinne ja tänne, joku pätkä tulee esillekin;)

 
Isosaaren kasarmi vuodelta 1957, vuoteen 2011, nyt tyhjillään. Tyhjiä tiloja täällä onkin runsaasti.


Jälleen aidan takana järeätä kalustoa, en osaa näistä mitään kirjoittaa niinpä otan Jarmo Niemisen kirjasta Aarresaaret-opas lainauksen: "1980-luvun lopulla Isosaaren ulkomerellinen sijainti ja olemassa olevat linnoitusrakenteet nousivat uuteen arvoonsa. Linnakkeelle sijoitettiin maailmanlaajuisesti huippumodernit Tampellan valmistamat 130 mm:n tornikanuunat. Tykit ovat edelleen käytössä."

Vuonna 1955 pystytettiin Isosaaren vankileirin hautamuistomerkki.

"Vakaumuksensa puolesta
punaisten puolella
henkensä antaneiden muistolle"

Tarinaa riittää, on mukulakivitietä ja suora, piiitkä Bulevardi.


Yks kaks tultiin korkean aidan takana olevan massiivisen rakennelman luokse: Merivalvonta-asema Rikama. Laitteet valvovat täällä automaattisesti, Upinniemessä ihminenkin valvoo.


Hyvinhän aidanraosta kuvia sai otettua.


Tässä vieressä on A-kasematti, Rikaman kasematti, ja ihan lähellä rantakalliolla on rannikkotykistön kehittäjän eversti J.L. Rikaman muistomerkki. Sitä ei nyt nähty mutta se kannattaa katsoa jos näillä huudeilla kuljet.
Konekivääriaseman 'katolla' käveltiin, poteron ilma-aukko sekä käytäviä luonnonkallio- ja betoniseinillä.


152 mm:n merikanuuna.


Sitten tultiin B-kasematille ja C:kin katsottiin. Mahtavia kooltaan, upeita rakennelmia, hienoa arkkitehtuuria. Kaunista kaarevaa muotoa, ei ole mitään kantti-x-kantti laatikkoa. On ollut taitavia rakentajia ja rakennusmestareita että nämä on saatu tehtyä. Ahkeria työntekijöitä, tauotta, ei oo kaffepausseja pidetty. Ja kestävää betonia, vieläkin ihan kuosissa (vrt. nykyiset siltabetonit yms ongelmateokset). Mainittakoon, että nuo kaiteet ovat vasta yleisöryntäystä varten tehdyt, ettei vaan kukaan putoa mistään mihinkään.

Tuosta sisään . . .


...ja tuosta ulos



Ammusvarasto oli alhaalla suojassa ja sieltä hissillä ammukset nostettiin ylös ja tästä ammusluukusta ne ladattiin hollille käännettyyn tykkiin.


Tykin kääntelyyn ja muuhun operointiin on ollut kaikenlaista vempainta ja ketjua, niiden kiinnikkeitä näkyi seinillä ja maassa kivoja tappeja. Naisväki katsokoon mihin astuu ettei vaan pyllähdä tämmöisen päälle;)


Tästä ehkä vähän voi hahmottaa ettei nämä mitään pieniä kolosseja ole.


Täst oli sit lyhyt matka takaisin raflan terassille. Paitsi mä menin saunalle uimaan. Olin fiksuna friiduna varannut uikkarin messiin. Gutaa se pulahdus tekikin ku ilma oli aika kostea ja ripeä liikunta oli saanut hien pintaan ni olin yltäpäältä nihkeä.

Redu oli tosi kiva ja antoisa. Opin taas paljon historiasta ja nykypäivästäkin. Kaikki nämä saaret ovat olleet monessa mukana ja niillä on tosi tärkeä rooli Stadin, ja Suomen,  kehittymisessä sellaiseksi kuin se on.
Nyt matkailu on arvossaan ja turisteja on pilvin pimein mutta tätä saarien ja sotien historiaa kuultuani voin vain todeta, että täällä on aina ollut kansainvälistä porukkaa, kieliä on puhuttu ja kauppaa käyty sinne ja tänne. Kaikki ei aina ole ollut siistiä ja fiksua mutta se on ollut ja vaikuttanut osaltaan kehitykseen, hyväksytään huonotkin ajat ja ollaan ylpeitä monipuolisesta historiasta.
Hesarin artikkeli saaresta.
KS

Saaren emäntä Mari saatteli meidät paatille.

Isosaari, osa 1

Kirjoitus ei ole blogiyhteistyö
eikä 'maksettu mainos'
 
Parempi kartta tästä kliks.

Lauantaina 29.7.2017 Stadin Slangi ry:n reipas 62 hengen jengi teki retken vasta yleisölle avattuun Isosaareen. Oppaamme oli jälleen Jarmo Nieminen, joka tuntee nämä Helsingin edustan saaret kuin omat taskunsa tai jotain muuta omaansa;) Noh, leikki sikseen.
Kokopäivän retki aloitettiin lohikeitolla saaren ravintolassa, jaksoipahan sitten kulkea reipasta vauhtia sinne ja tänne nähtävyyksille.

Retki kesti siis "koko päivän" ja nähtävää sekä kuultavaa oli tosi paljon, joten bloggauskin tulee kahtena osana. Karkeasti olen jakanut tämän matkailua ja nykypäivää oleviin kuviin ja toisessa osassa enemmän historiallista asiaa.

Kuten aikaisemmissakin retkibloggauksissa niin en nytkään edes haaveile kertovani tarkasti mitä oon nähnyt ja kuullut, siihen en pysty enkä halua. Saarista on juuri ilmestynyt Aarresaaret-opas kirja. Se on mulla tässä käsillä ja tarkistan siitä joitain faktoja mutta vuosilukuja ja sensellaisia en luettele. Tämä kirja käsissä on hyvä omatoimisesti tutustua saariin .Paikanpäälle kannattaa mennä, ajan kanssa.
Netistä löytyy paljon asiatietoa ja Jarmon kirjoista sitäkin enemmän hyvien kuvien kera, ja Aarresaaret FB -sivun avulla pysyt ajan tasalla.

Vesiliikenteen ja saaren palvelut hoitaa Suomen Saaristokuljetus. Ravintola on entisessä kerhorakennuksessa (ei ole upseerikerho vaikka seinässä niin lukee). Pihalla on myös pieni kioski. Terassi on varmasti Helsingin eteläisin ja aurinkoisin.


Saareen on kiva merimatka Stadista myös omalla veneellä. Kiinnittyä voi, maksua vastaan, päälaiturilla oleville vieraspaikoille ja pienvenesatamaan.


Saunoa voi yleisellä sekasaunavuorolla yleisöristeilypäivinä (10 euroa) tai vuokraamalla saunan omaan käyttöön. Tähän on parikin mahdollisuutta, saunat Koivula ja Haapala ovat isossa rakennuksessa josta kuvia alla, sauna Rantala on pienempi rakennus ravintolan lähellä.
Meidän kävelyn päätteeksi mä menin pulahtamaan mereen saunalta, koska hiekkarannalla ei ollut pukukoppia. Saunan laiturin portaat mereen on tosi jyrkät ja korkealla askelmavälillä, ihan kaikki eivät ehkä pysty näitä kapuamaan mutta vierestä pääsee mereen hiekkarannalta.
Sauna on valmistunut 1940 ja täällä oli tarkoitus olla olympia purjehtijoiden tukikohta, rakennuksessa silloisen ajan hengen mukaista karjalaista koristelua.


Entisessä varuskuntaruokalassa voi järjestää juhlat tai kokouksen suuremmallekin porukalle, jopa 200 hengelle.


Täällä on myös golf-kenttä! 9-reikäinen Suomen vaativin par-3 kenttä. Sileitä ja kauniita ovat viheriöt, yksi tosi haastava lyöntipaikkakin nähtiin. Huh huh. Maanantait ovat vain golf-turisteille.


Tässä asuu Helsingin eteläisin asukas, täällä syntynytkin.


Saarella on varuskunta-aikana ollut paljonkin vakituisia asukkaita rivitaloissaan. Nyt ovat tyhjillään rapistumassa.


Koululaisille tuotiin yhtenä päivänä 1987 uusi ala-aste Lauttasaaresta, jossa sille ei silloin ollut enää käyttöä vähäisen lapsimäärän takia - toisin on tänään . Tuossa ikkunan alla olevassa kyltissä tosiaan lukee 'Isosaaren ala-asteen koulu'. Sisällä oli edelleen Tervetuloa kyltti.


Majoitustiloja ei ainakaan vielä ole mutta teltalla voi yöpyä entisellä paraatikentällä. Ei käyty tässä paikassa mutta kuulemma telttailijoille on ainakin ruokailu-ja tiskauspaikka.

Hyviä teitä pitkin täällä kuljetaan, pusikoihin ei saa eikä kannata mennä. Olipa jopa pätkä asfalttitietäkin, pääosin hiekka- ja mukulakiviteitä. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan.

 

Luonnossa on paljon nähtävää ja kuultavaa, varsinkin lintujen muuttoaikaan. Kasvisto on monipuolinen ja harvinaisuuksiakin löytyy. Rantapäivän voi viettää upeilla luonnontilaisilla hiekkarannoilla ja toisaalla meren hiomat mahtavat kalliot ja vierinkivirannat
hyväilevät jalkapohjaa ja sen mukana koko sielua.


Vaikkapa tämän katajaisen tapionpöydän äärellä voi syödä eväänsä ja samalla ajatella kaikkia meren henkiä, jotka ovat aaltojen mukana tälläkin kalliolla käyneet;)


Täällä kasvoi komea vanha kuusikko mutta 2014 trombi tai mikälie puhuri kaatoi joitakin  vanhuksia. Ne olivat vinksin vonksin ja palvelusturvallisuuden vuoksi ne piti kaataa mutta samalla meni koko metsä!?


Tämä alue on muuten Helsingin arvokas I-luokan pohjavesialue. Toinen on lähellä Santahaminassa (muut Vuosaari, Vartiokylä, Tattarisuo).

Ihanan paljon kauniita niittyjä, jopa sinikelloja. Keltamatara on täällä lajipuhdas eikä ole risteytynyt paimenmataran kanssa. Tuoksu olikin huumaava, oikein kesäinen.


Muutama koivu oli täynnä tuulenpesiä, siis kotelosienen aiheuttamia kasvannaisia.


Tämä Isosaaren masto näkyy kauas merelle, usein sitä olen katsellut. Kysyin korkeutta mutta Jarmo ei tiennyt vaan soitti ja heti tuli tieto: 80 metriä (noh, oli siinä 80-pilkku-jotain). Kiitos tiedosta!
Sandiksen masto ei taida olla ihan näin korkea?


Nostalgisella Tuulispäällä seilattiin kotimatka. Tämähän on rakennettu sen vanhan Tuulispään mallin mukaan jolla skidinä matkustettiin Itä-Villinkiin.


Kuvissa on oudot värit, sorry siitä. Mulla oli jokin "erittäin värikäs" asetus mennyt päälle, varsinkin vihreät ja punaiset ovat todella värikkäitä. Alkuun päivä oli pilvinen, sitten puolipilvinen ja lopulta aurinko paistoi puhtaalta taivaalta. Aika haastavat kuvausvalot kaikenkaikkiaan ja kun mä vaan otan kuvia, valoista viis, niin jälki on sitä mitä on. Kuvia ne kuitenkin on.

Nyt tähän bloggausprojektiin on jo mennyt tunti jos toinenkin, toista osaa saatte hetken odottaa. Ehkä illemmalla tartun toimeen. Ja Mustikkamaan bloggaus jää edelleen odottamaan vuoroaan.
KS
Siellä vasemmassa reunassa on Stadi, edessä saaret Valli- ja Kunikaan- sekä Santahamina tuollaisena vihreänä nauhana.