perjantai 2. joulukuuta 2016

Neuleliinoja ja studiossa

Makkaratalon jouluvalot
Tänään aamupäivällä olin Anittan  ja Slangijengin kanssa   Uutisvuodon nauhotuksessa. Olipas kiva nähdä studio, valtavat kamerat, lamppumeri kattossa ja tietysti esiintyjät: Stan Saanila, Janne Kataja, Johanna Försti ja ihana Jari Tervo. Paikanpäällä naurettuna ja taputettuna ohjelma oli vielä hauskempi kuin kotona katsoessa. Tämä nauhoitus tulee huomenna lauantaina 3.12. klo 21.15.


Kaikkien isojen studiotalojen ja nykyaikaisen tekniikan keskellä on vielä jäljellä yksi vanha, kaunis talo.
x x x

Muutaman joululiinan olen neulonut. Yksi joulunvärinen menee ihan yllärinä blogitutulle, muista en vielä tiedä.
Vihdoinkin löytyi tämä liina (sekalaisesta silitettävien tekstiilien kasasta), jonka olen tehnyt jo pari kesää sitten mutta se katosi kummallisesti. Sen ohje on saksalaisesta liinaohjelehdestä, jonka sain Wiktoriinalta, kiitos. Hyvin osasin saksaksi neuloa vaikka en ole saksaa opiskellut. Tämä malli valikoitui siksi kun siinä on kivasti "palmikkokierto", tekee liinasta vähän erilaisen.


Näitä olen neulonut monen monta menneinä marraskuina ja kolme tänä vuonna, en kyllä vieläkään osaa ulkoa sen verran on kommervenkkejä matkassa kuitenkin.


Kaunis kuin lumihiutale.


Nyt voisi jo varmaan alkaa laittaan joulutunnelmaa kotiinkin;)
KS

10 kommenttia:

  1. Kiitos, kun pyysit mukaan. Oli kyllä paljon kivampi katsoa ohjelmaa livenä kuin televisiosta. Esiintyjät on kyllä ihan ammattilaisia. Ei taida paljon olla poisteltavaa lopullisesta versiosta.
    Nuo liinat on kauniita, mutta ei meikäläisen taidot ja kärsivällisyys riittäisi noiden tekemiseen.

    VastaaPoista
  2. Montakohan kymmentä...sataa...liinaa sä oot jo tehnyt. Mä en koskaan lakkaa hämmästelemästä näitä. Eikä kukaan joka niitä on mun pöydillä nähnyt, luulevat aina virkatuiksi ;) Mä alan huomenna laittaa jo jotain pientä koristusta, kyllä nyt jo saa kun on joulukuu :D Ja aion olla kerrankin ajoissa...vaikka lahjat mulla on yleensä ajoissa valmiina, niin koristelut ei.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka kaunis palmikkoliina. Ihanaa joulunodotus sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joulunodotus alkaa nyt tänä vuonna aiemmin kuin koskaan. Ikää tulee ja elämä on;) Ajat muuttuu ja silleen, eikä pidä kangistua kaavoihin.

      Poista
  4. Uutisvuoto kuuluu jokalauantaiseen ohjelmaan. :o)
    Upea lumihiutaleliina. Voisikohan keskiosan toteuttaa niin, että saisi lumihiutaleita ikkunaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Hyvä idea! Hyvin voi päätellä liinan tuohon keskusosaan eli hiutaleeseen. Voi voi, nyt ei varmaan ehdi enää mutt ens vuonna.

      Poista
  5. makkaratalon jouluvalot on melkein yhtä kauniit kuin liinasi. mie rrrakastan neuleliinoja, kunhan saisi taas joskus aikaiseksi tehä niitä, pari kirjaa asiasta on jossakin varmassa jemmassa.

    VastaaPoista
  6. Se on ihan oma maailmansa nuo studiot, on tullut talossa joskus kierrettyä minunkin.
    Ihania liinoja taas syntynyt monta, vieläkö sieltä silitystä odottavien joukosta löytyi lisää yllätyksiä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.