lauantai 24. syyskuuta 2016

Pizzalla


Tämä Ei ole maksettu mainos,
tosin ilmaista pizzaa söin masun täyteen.

Tänään oli ihan oikea pizzapäivä, nimittäin Kotipizza tarjosi Ikäihmisten lounaan Kalasataman Buffetissaan! Kellon ollessa puolen päivän alkoi ihmisiä tulemaan paikalle ja pian päästiinkin aloittamaan ohjelma. Tervetulleeksi toivotetiin ja esiteltiin SYK:n nuoret, jotka olivat paikalla meitä varten: auttoivat tarjottimien kantamisessa, noutivat lisää juomaa ja veivät astioitamme pois. 


Muutama halukas pääsi kokeilemaan oman pizzan tekemistä. Ei se niin helppoa ollutkaan miltä se pizzamesterin tekemänä näyttää.


Hyvän pizzan salaisuuksia hieman avattiin, ei tosin niitä salaisia reseptejä annettu;)


Sitten esiintyi Eteläranta. Mukavaa musaa.


"Onko paikalla päivänsankareita?"  Ei just tämän päivän, mutta huomenna on pöytäkaverilla Kirstillä synttäri. Hänet kukitettiin ja laulettiin Paljon onnea. Oi voi, hän ihan liikuttui tästä. Hieno ele järjestäjiltä tämäkin.


Sitten saliin tuli Bingo-kone, emäntä ja kirjanpitäjä! Jännitys nousi huippulukemiin kun lopulta metsästettiin täyttä kuponkia. Siinä välissä tietysti 1 rivi, 2 riviä jne. Mun kohdalle ei ihan osunut. Palkintoina tietysti pizzalahjakortteja.


Lopulta oli koululaisten vuoro syödä maukkaat pizzat.


Tässä talossa on Kotipizzan pääkonttori ja aulassa oli komea palkintokaappi.


Tilaisuus oli kokonaisuutena erittäin onnistunut ja varmasti kaikki me Ikäihmiset olimme iloisia ja tyytyväisiä saamastamme huomiosta. KIITOS!

Mulla oli lenkkarit repussa mukana koska menin täältä suoraan Kruunuvuorenrantaan järjesteltylle kävelylle teemana "muutos kaupungissa". Siitä raporttia huomenna.
KS

2 kommenttia:

  1. Lähdit sitten heti sulattelemaan pizzanjäljet pois.
    Pizza on välillä ihan ok syötävää, mutta seuraavan haku saattaakin kestää pidempään.
    Kiva tapahtuma.

    VastaaPoista
  2. Pizza on aina hyvää, etenkin hyvässä seurassa. Hyvä toi kaupunkikierros siihen päälle. Aikas makean huivin olit esitellyt edellisessä jutussa. Samaa oon mieltä noista ulkomaan ohjeista, liika selitys sotkee koko reseptin. Mä muuten päivitin tänään blogini piiiiitkästä aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.