lauantai 3. syyskuuta 2016

Kissojen yö, osa 1


Taas otin niin paljon kuvia, että laitan kahdessa osassa. Osa 1. on Korkeasaaresta ja eläimistä. Osa 2 on kuvia Kalasatamasta ja illan hämärässä otettuja "maisemia".


Osa 1, Korkeasaaressa

Korkeasaari on jo monena vuonna järjestänyt Kissojen yön. Silloin saari on auki puoleen yöhön asti. Saari on koristeltu värivaloin, eläimet saavat iltaruokansa yleisön nähden, lapsille on kasvomaalausta, on musiikkia ja valoesityksiä. Siis pientä karnevaalitunnelmaa on ilmassa. Paljon oli tänä iltanakin ihmisiä liikkeellä, sää suosi ja kaikki näyttivät iloisilta. Se hieman häiritsi, että monien silmät katsoivat enemmän puhelimiaan kuin eläimiä = saarella on paljon Pokemoneja pyydystettävänä:(

Uuden Isoisän sillan ylitys Mustikkamaalle.


Seuraavaksi silta Mustikkamaalta Korkeasaareen.


Vanha Karhulinna


Amurinleopardi


Amurintiikeri


Alkuillasta tiikeri sai virikepaketin. Hajustettua heinää yms., herkullisia tuoksuja ovat mm. virmajuuri ja kaneli. Siinä se iso kissa kieriskeli ihan kuin kotikissatkin.


Lumileopardi


Tällainen lentokone yks kaks ilmestyi taivaalle, mikälie erikoisuus. 
Suomen ainoo lentokykyinen DC-3, rekkari OH-LCH. Kiitos tiedosta Vee!


Kuningasmerikotka


Kokotaulu: varpushaukka, varis, huuhkaja, kuningasmerikotka, andienkondori


Alus Kruunuvuorenrannassa

Karhu


Saarella oli tosi paljon tuikkuja, myrskylyhtyjä ja ulkotulia. Ensimmäiset oli sytytettävä jo ennen hämärää.


Villisian porsaita


Vuohia (pieniä erikoisia)


Milu on yksi niistä eläimistä, joka olisi hävinnyt ilman eläintarhoja.


Kameli. Nämä olivat jo haluamassa sisätiloihin mutta yleisöillan takia joutuivat olemaan ulkona pidempään. Hoitaja vei niille heinää alueen alaosaan. Ensin nää oli ihan ihmeissään, että miksi hoitaja alas meni kun sen piti avata tallin ovi? Noh, sitt ne juosta hölkytti huvittavan näköistä menoa alas mutta ei ne heinästä välittäneet vaan tulivat takaisin ylös. Ei eläinten sisäistä kelloa noin vaan pysty hämäämään!


Myskihärän kuljetuslaatikko. Myskeistä ei näkynyt kuin selät mutta niiden pitkäkorvaisen kaverin sain kuvattua;)


Mongolianvillihevosia


Makhor, kierteissarvivuohi

Aasianleijona


Leijonien ruokinnan näin. Isoja sianpaloja saivat. Kuvia syömisestä ei ole kun pidin yhtä pikkutyttöä sylissä, että hänkin näki.

Antoisa iltaretki, hieno elämysmatka. Vielä ehtii KISSOJEN YÖ 9.9.2016 klo 16-24!

Osassa 2 on kuvia Kalasatamasta ja hämäriä maisemakuvia.
KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.