perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kuulumisia Suvikoijalta

Kyll aika menee nopsaan. Toisaalta tuntuu, ett vastahan mä himassa kävin mutt toisaalta oon ollu saaressa toista viikkoa.
Sinisen talon emäntä Virpi vietti kivan viikon saaressa poikansa ja sen kaverin kanssa. Pojilla aika kului kaarnaveneitä veistellen ja niitä uittaessa. Ekana iltana pojat pelasivat kännypelejään niin että akut tyhjenivät. Hah, niiden lataaminen kestää tosi kauan - ja se aika pitäisi istua ravintolan eteisessä - niinpä pelit jätettiin pelaamatta ja latasivat vain sen verran virtaa, että viestit mantereelle kotiväelle kulkivat. Oppivathan olemaan muutaman päivän ilman pelejään.

Torstaina vieraakseni putkahtivat Maria ja Tintti, joka oli vain päiväkäynnillä mutta Maria pystytti taas pikkuruisen telttansa ja oli yötäkin.
Ah mitä herkkuja likat toivat mukanaa. Grillissä paistuivat maissit, halloumijuusto ja pippuripihvit, uudet perunat keitettiin ihan perinteisesti.
Kiitos kivasta päivästä ja ennenkaikkea seurasta käsitöiden kera.

Tintille erityiskiitos kauniista lankavyyhdistä, jonka sain. Kuitu Louhittaren luolasta ja sen on Tintti kehrännyt! Väri on enemmän okra, kuva erehdyttävästi näyttää punaiselta.


Talven Antti-myrskyn jälkiä
"Kaadutaan yhdessä"
Puilla on ikää aika paljon, monet saaren puista ovat satavuotiaita.

Strutsi sai kesäsulat
Hali
ja sen kamu Chico, joka on tässä Kukkulan Kuningas = saaren korkeimmalla kohdalla, jonne päädyttiin pienen eksymisen jälkeen keskimetsäkävelyn päätteeksi. Kaatuneita puita ku joutuu kiertämään niin helposti menee suunnat sekaisin.

Sormustinkukka ei kuulu saaren kasvustoon. Tämä yksilö kasvoi komeana tien varressa. Toivottavasti kukaan lapsi ei ollut ehtiny kerätä siitä yhtä kukkaterttua maljakkoon, yks varsi nimittäin oli katkastu. Nyhdin kasvin hanskat kädessä pois maasta ja latoin roskikseen. Kaikenlaista kasvia ja kukkaa nykyään istutetaan telttapihan kaunistukseksi ja vaarana on just tämmönen leviäminen ympäri saarta, ja vaikka naapurisaariinkin. Mulle riittää metsän ja rannan kukat.
Onhan se kaunis mutta myös myrkyllinen. Luontoportista lainaus: "Rohtosormustinkukan maanpäälliset osat ovat hyvin myrkyllisiä. Sen väitetään olevan sydämen toimintaan voimakkaimmin vaikuttava kasvi ja voi pieninäkin määrinä aiheuttaa pahan myrkytystilan, jopa kuolemaan johtavan kammiovärinän."

* Juhannuksena maalattuna rantakivi on edelleen maalissaan, saa nähdä kuin kauan kestää ennenku se saada putsattua edes jotenkuten.
* Vapaana kulkeva Narri-kissa meni kaupunkiin ku kehotettiin laittamaan kissa kiinni tai . .  Noh, tässä eräänä päivänä se tuli valjaissa saareen mutta pääsi niistä irti heti laivalaiturilla. Eli se on taas metsässä, missä lie. Oli muuten hiljaista ne päivät ku se ei ollu saaressa = lintujen ei tarvinnu sirkuttaa "vaara lähistöllä" merkkiääntä.

Semmoset turinat tänään, lauantaina piipahdan hyvässä seurassa Jyväskylässä.
KS

7 kommenttia:

  1. Ihanaa lankaa olet saanut ja kaverisi on taitava, jos osaa itse kehrätä.

    Nuo vieraslajikkeet elikkä puutarhakukat eivät todellakaan kuulu luontoon. Minäkin taistelen, ettei tähän meidän peltotien varteen tule lupiineja. Aika hyvin olen taistelussani onnistunut, kun olen monena vuonna kasveja nyhtänyt juurakkoineen. Täällä meidän kävelyreitillä saa kukkia vain luonnon ketokukat, nih.

    Nyt onkin mukavat saari-ilmat olleet. Terveisii ja Halille haleja, M-L ja Ossi-mäyris.

    VastaaPoista
  2. Digitalis l. sormustinkukka taisi olla Agatha Christien suosikkimyrkkyjä :-). Kaunis toki, kuten lupiinikin, mutta niin ovat ne vähän pienemmät ja vaatimattomammat alkuperäislajitkin. Pahin tuontilaji kaikista on kuitenkin jättiukonputki. Sitä ei pitäisi kenenkään levittää.

    VastaaPoista
  3. Mukavia saarikuulumisia:)
    Sormustinkukka on kyllä komean näköinen, mutta kuuluu pihojen kukkapenkkiin.

    VastaaPoista
  4. Mitä herkkuja teillä on siellä ollutkaan. Onko siinä yhden lautasen alla sinun uusi vanamo-liina?
    Ihanaa lankaa olet saanut.
    Sormustinkukka on kyllä kaunis, mutta vaarallinen varsinkin lapsille.
    Mukavaa Jyväskylän reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautasen alla on Apila-liina, joka kyll oikeesti pitäis olla keskellä pöytää mutt oli nyt tolleen hassusti.

      Poista
  5. Toivottavasti teillä on ihana Jyväskylä reissu. Oi, jospa oisin saanut olla mukana...
    Toisaalta meidän perhe laulaa maanantaina "Pariisin taivaan alla soi sävel näin..."

    VastaaPoista
  6. Kelit on nyt suosineet teitä siellä saaressa :) Oi mitkä herkut siellä on pistelty poskeen, lurps! Luin ensin ton Titityy-reissun ja sit vasta tän, mutta en nyt jaksa kommentoida kuin tähän... Mukavia ja aurinkoisia päiviä saareen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.