tiistai 12. maaliskuuta 2013

Pieni jenkkikassi


Blogeja lukiessani tuli vastaan pieni Jenkkikassi Lankaa mutkalle blogissa. Noh, tuommoinenhan on ehdottomasti tehtävä. Käsilaukkukokoisen olen tehnyt jo vuosia sitten, 19.3.2006, ja se on ollut kovassa käytössä. Se on virkattu OnLine Bingo langalla eikä ole mennyt miksikään, sitä on käytetty ja pesty paljon. Alunperinhän ohje oli Suuri Käsityö lehdessä 03/2006 ja nyt se on saatavissa lehden nettisivulta - tästä tiedosta kiitos Inkerille.
 Tästä piti tulla kännykkäpussi mutta jotenkin se vaan lähti virkkautumaan liian suureksi. Kameraa siihen sovittelin ja just just mahtui leveydeltään, virkkasin sitten pituutta sen mukaan. Siinä sovitellessa oli sitten säätönuppikin liikkunut, jonka takia eiliset kiharakuvat tulivat tummina. 
Lanka: Kotiväki, koukku: 2.5.
  
X X X X X  

Hali oli tänään Eläinklinikka Hertan eläinlääkärillä perustarkastuksessa Se on reipas sopivan painoinen eloisa poikakissa. Jezz.
Iästä lääkäri sanoi: yli neljä mutta alle kahdeksan. Sitten yksi hoitaja näki Halin ja kysyi kuinka vanha se on. Laitettiin arvaamaan ja hän sanoi: kuusi vuotta. Nyt mä sitt päätin, että Hali on 6-vuotias ja synttäreitä voidaan viettää 16. tammikuuta eli sinä päivänä kun se tuli mun luokse.

Yksi takahammas puuttuu, jonkin verran on hammaskiveä ja ientulehdusta. Ne hoidetaan sitten syksyllä kun mennään rokotukselle. Samalla otetaan verikokeita, nähdään FIV-tilannetta verestä yms.
Nyt Halille pistettiin kortisonia ja antibioottia kun se on oksennellut sen verran, että ei ole suotavaa. Lääkäri arveli, että se voi johtua uudesta ruuasta ja muista muutoksista. Nyt pitää syödä vain yhtä ruokaa ja silleen saada selville jos se oksentelu on epäsopivasta ruuasta. Jos näin on niin vaihdan toiseen ruokaan ja sillä tavalla pitäisi löytyä sopiva ruoka. Ja märkäruokaa ei tarvi antaa. Niih. Halihan ei ole sitä syöny muuta kuin lipittänyt nesteen lautaselta. En sitä ole niin kovasti tarjonnutkaan mutta kun oon ajatellu, että jos joku maistuva ruoka olis löytyny. Hah, helpottaa mun kauppakäyntiä kummasti ku ei tarvii miettiä mitähän nyt kokeilis.
Ja kynsiä ei tarvi leikata, Halihan käyttää ahkerasti raapimapuuta. Ell näytti miten ne leitakataan jos on tarvis. Ja punkkikarkotteeseen sain ohjeet, ja madotukseen yms. Oli oikein hyödyllinen käynti.

Hali käyttäytyi reippaasti. Ei ollenkaan jännittänyt tai pelännyt. Kulki siellä kuin kotonaan. Eikä vinkunu pistoksistakaan. Hyvä poika.
KS

20 kommenttia:

  1. Kyllä sitä kattia onnisti kun sai noin huolehtivan mamin <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Hali edelleen :) Me käytiin viemässä Hesyyn hamsterin vanhoja kamoja, katsastettiin kissoja samalla. On ne suloisia, vaikka meille ei sellaista tulekaan.

    Kiharat on hyvät!

    VastaaPoista
  3. Kiva jenkkikassi! Hyvä että Halilla on kaikki kunnossa.

    VastaaPoista
  4. Jo on reipas poitsu tuo Hali. Hyvä että on muuten kunnossa ja sitten vielä hienompaa kun ruokavalion sopivuus selviää.
    Jenkkikassi on jenkkikassi vaikka minikoossa ;D

    VastaaPoista
  5. Ihana Hali <3 Ahaa, märkäruokaa ei tarvitse antaa. Mulle ei ole oikein kukaan osannut antaa neuvoa tuohon. Teemu litkii vain sen kastikkeen ja jättää loput syömättä ja mä olen miettinyt että selviääkö se ilman.
    Upea tuo pieni jenkkikassi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halikin söi vaan sen kastikkeen märkäruuasta ja eläinlääkäri naurahti, että niin ne monet tekee. Ja ettei märkäruokaa tarvitse antaa jos raksuja syö hyvin ja juo vettä.

      Poista
  6. Ihana tuo pikkujenkki, jotenkin niin nostalginen fiilis tulee siitä. Kyllä vaan Hali osaa olla todella hienosti tohtorissakin! Ruuista vielä sen verran, että meillä siirryttiin lihansyöntiin (barffaus on jotenkin niin monimutkaiselta kuulostava nimitys lihansyönnille) kolme vuotta sitten, kun Jakke kissa sairastui ja sittemmin siirtyi kissojen taivaaseen. Uskomattoman muutoksen kissojen karvaan ja koko olemiseen se teki ja nämä on terveinä olleet.
    Loistava idea se solki mun lempijakkuun, laitan sähköpostia sulle...

    VastaaPoista
  7. Ihana tuo minijenkkikassi! Hali on niin suloinen, toivottavasti masu tulee pian kuntoon! Minustakin tuo 6 vuotta on just oikea ikä.

    VastaaPoista
  8. Metka malli tuo jenkkikassi! Mun kamerakin tarttis jonkinlaisen suojuksen...

    VastaaPoista
  9. Kiva jenkkikassi.
    Mukava kuulla, että Hali-kisulla on asiat hyvässä hoidossa.

    VastaaPoista
  10. Sinulla on ihana kiharapilvi. Välillä tuskailen oman luonnonkiharani kanssa ihan tosissaan.
    Kiva jenkkikassi. Omaani etsin taannoin, sitä suurempaa. En löytänyt mistään.
    Kivat Halille!

    VastaaPoista
  11. Ihana kuin Marianne-karkki, tuo sinun pussukka. Osasipa Hali käyttäytyä hienosti lääkärissäkin. Toivottavasti vatsa tulee kuntoon ja pian. Kuusi vuotta on oikein mainio ikä! Tänään sitten kuulin autossa sen Suvaksen biisin. Aikamoinen renkutus, mutta olihan siinä sitä rytmiä ja Hali on söötti :>,
    M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  12. Onpas näppärä kamerakassi ja Hali ollut tosi reipas.
    Onnistunut muuttumisleikki hiuksissasi.

    VastaaPoista
  13. Ihana kassi ja Hali sai varmasti ihailua ,kun on niin suloinen

    VastaaPoista
  14. Lystikäs kamerakassi!! Täytyy ottaa linkit talteen! :o)
    Hali on ihan saman näköinen kuin vanhempieni Karviainen, löytökissakodista sekin.

    VastaaPoista
  15. Suloinen pikkukassi! Voi miten reipas poika! Hali kulkee noissa valjaissa tosiaan kuin olis tehty sille :)

    VastaaPoista
  16. Jaahas, olette olleet neuvolassa! :) Hyvä homma. Mukavasti Hali näyttää valjaissa kulkevan!

    -Maria

    VastaaPoista
  17. Sun kiharat on siis niin hyvät! Eikö olekin ihanaa tää muttumisleikki? Mulla on kampaaja-aika kahden viikon päästä, iinolla odotan, suunnitelmat jo tehty.

    Ja toi jenkkikassi, se on aivan mielettömän ihana! Kuten Halikin.

    VastaaPoista
  18. Meidän pitäis varata Stellalle rokotusaika, mutta hirvittää - se on niin arka pieni parka, että kauhistaa jo etukäteen kun se pitää tunkea koppaan ja viedä autolla lääkäriin. Ei tod käytetä valjaita meillä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.