sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Picnic-synttärit ja konsertti


Sabado
Lauantaina olin koko päivän menosssa: ensin Sebastianin 13-v synttärit ja sieltä suoraan konserttiin! Synttärit vietettiin joen rannalla picnicin merkeissä. Olin katsonut ajo-ohjeen netistä. Jouduin kuitenkin vähäsen kiertotielle kun vauhtia on 100 mk/h ja takapuskurissa auto melkein työntää eteenpäin niin ei siinä ollut aikaa opastekylttejä lukea vaan poistuin liittymässä kiltisti alta pois. Ondaran kaupunkiin päädyin, sen läpi menikin hyvin katu suoraan takaisin isolle tielle jolta juuri olin poistunut;) Loppumatka sujui hyvin ja löysin jopa perille kun Melanie oli laittanut ratkaisevaan risteykseen ilmapallon merkiksi, ilman sitä olisin taas seikkaillut.

Tällaista mutaisten riisipeltojen keskellä olevaa kärrytietä oli loppumatka:) Riisipeltoa en ollut ennen nähnytkään, pelloilla oli Lehmähaikaroita.
 

Tien vieressä joen mutkassa oli pieni pläntti johonka majoittauduimme, ovat täällä aiemminkin pitäneet kekkerit. Kauniiksi paikaksi kehuivat ja olihan se ihan kiva mutta mun mielestä ei nyt niin kovin kaunis. Vanhemmat toivat kaverit tänne ja tulivat sitten sovittuna aikana hakemaan heidät. Joen vesi on kirkasta ja kylmää mutta se oli pojille mieluisin paikka. Moneen otteeseen siinä lutrasivat, muta ja vesiheinä lentelivät, vedessä ja maalla. Joessa saa kalastaa jos on asianmukainen lupa. Tällä kohdalla oli aika kova virtaus, ei siinä ihmiset eikä koira jaksaneet vastaiseen uida. Se vieras koira osasi kyllä turkkinsa ravistaa parikin kertaa just meidän filttiein kohdalla.
Välillä tankattiin Melanien tekemillä herkuilla: kanankoipia, lihapullia joissa oli sisällä viiriäisenmunia, kanasuikaleita vartaassa pähkinävoikastikkeella, shipsejä, Brownies, donitseja, marenkeja, nam, ja pojille maistui.
 

Ohjelmassa oli vuorossa aarteenetsintä, Melanie oli kirjoittanut vihjeitä ja piilottanut ne lähimetsään. Sillä aikaa oli hyvä kuivatella kastuneita vaatteita, pariinkiin kertaan tuo puu sai toimia pyykkinaruna;) Kuva myös mun kulkupelistä, el coche!
 
 
Taas vähän juomatankkausta ja sprayserpetiinien kanssa leikkimään. Oli niillä hauskaa vaikka ei noista pulloista montaa minuuttia iloa ollut.

Vielä oli veteen päästävä. Päivänsankari kuopaisi ämpärillä pohjasta ihan oikeata mutaa, kaatoi sen päähänsä ja vielä koristeeksi jokiheinää. Oli niin pelottava Jokipeto että . . :)


Lopulta ja vihdoin ja viimein oli vuorossa synttärikakku! Sebastianin toiveesta äitinsä oli maalannut siihen ninja-hahmoja. Yhden maalaamiseen meni tunti tai vähän toista! (kakkulla on vielä kelmu päällä, vähän heijastelee)

Tässä kohdassa laulettiin Happy Birthday, joka on YouTubessa tässä linkissä.

Sitten tulivatkin jo vanhemmat hakemaan poikiansa ja juhlat päättyivät. Oli oikein kiva päivä ja aika kului nopsaan touhutessa. Mä olin vähän niinku apunaisena pitämässä huolta leiristä ja varusteista.

X X X X X 

Kotimatkalla onnistuin ajamaan suoraa tietä suoraan Teuladan Auditoriin, jonne olin jo aikaa sitten ostanut konserttilipun. Melkein täynnä näytti sali olevan. Konsertti oli ihan OK mutta ei mun mielestä kuitenkaan ihan bravo-huutojen arvoinen, vaan mielipiteitä ja musiikkikorvia on monenlaisia.

Konsertin jälkeen olisi vielä ollut mahdollisuus juhliin: Teuladassa oli hassujen asujen juhla (jotain samaa perua kuin "sardiinijuhla" edellisviikolla), puol 11 aikaan illalla vasta se alkoi. Paras puku palkittiin ja nuorille oli discomusaa yms. Keskusta oli tuon takia suljettu ja kun konserttiyleisö oli autoilla liikkeellä niin poistumisruuhka oli aikamoinen.
KS 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.