keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kaupungilla kuleksimassa


Otin kuvan muistolaatasta  ravintola Vlatavan seinällä rautatieaseman kupeessa. Tämä liittyy aiheen puolesta kirjoitukseeni Vanha kirjottu pussi

 

"Helsingin rautatieasemalta lähetettiin sotavuosien aikana noin 13 000 suomalaista lasta turvaan muihin Pohjoismaihin."



Näin mielenosoituksen "Ei uraanikaivoksille", järjestäjänä Hyökyaalto.





Kävin Sypressissä toivottamassa Tuulialle hyvää kesää.

Sypressissä on lankojen poistoale, torstaina klo 16 asti ja Lankalauantaina on viimeinen päivä. Myymälä on sitten suljettuna kolme kuukautta katuremontin takia. Elokuun alussa avataan uudestaan mutta mitä ilmeisimmin ilman lankoja keskittyen Oleanan tuotteisiin.



Kävin Taito Shopissa hakemassa esitteen Käsityökulttuuri & matkailu.

Kävin Salakaupassa! Se on pieni kioskin kokoinen kauppa Postitalon kulmalla, myös nettikauppa toimii. Monta päivää ja yötä olen asiaa miettinyt, ja vielä saappaita sovitettuani poistuin kaupasta miettimään asiaa. Palasin kauppaan ostin itselleni aivan kertakaikkisen ihanat jatsarit!  Kotimaista työtä koko saapas!



Saappat on valmistettu Töysässä, nahka Lapualla, pohja Kankaanpäässä.


KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.