sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Sain ihanuuksia, taas!


Kun tulin perjantai-iltana Tallinnasta kotiin niin pöydällä oli kaksi kirjettä. Tietysti avasin sen paksun ja pullean ensin.

Siinä oli kaksi kaunista tiskiriepua keväisillä kuvioilla! Edelliset rievut, jotka sain vaihdossa, ovatkin jo ahkerassa käytössä viimeisiään vetelemässä eli uudet pääsevät heti käyttöön. Pilkottaa sieltä riepujen alta kolme nami-nami tummasuklaalevyäkin;) Lähettäjä on Outi-M!

Kuvassa on myös aivan ihana lankavyyhti: Raijan Aitan Wolli-villapellavalankaa! Sen sain eilen oltuani Stadi-oppaana Arjalle. Hän käväisi Kädentaito-messuilla mutta ei viihtynyt siellä vaan soitti minut apuun ja kävimme parissa lankakaupassa, Fiina-Neuleessa ja Sypressin avajaisissa. sekä Hobby Pointissa. Ja tietty kahvillakin.


K I I T O S
OUTI-M ja ARJA!



Sypressihän on nykyään Bockin talossa, edelleen kuitenkin Senaatintorin laidalla. Bockin talosta jo kirjoitinkin, tässä kuva Sypressin lankahyllystä, joka on nyt täynnä kivoja lankoja (edellisen kirjoituksen kuvassa oli vielä vähän vajausta).  Nyt talossa olikin paljon väkeä liikkeellä ja pientä tarjottavaa taisi olla joka puodissa, olihan avajaispäivä. Sypressin herkkupalat olivat taattua Tuulia-laatua, maukkaita.




Niin, se toinen kirje oli vihdoin ja viimein, melkein neljän kuukauden odottelun jälkeen, Novitalta vastaus kirjeeseeni (ja blogikirjoitukseeni). Tekstiä on kolme sivua, enkä sen "koukeroita" ryhdy tässä analysoimaan, liekö osaisinkaan.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.