maanantai 7. syyskuuta 2009

Perussukkia


Saarituttu tilasi joululahjaksi kolmet sukat. Vaikka lankaa tulikin saareen erinäisin tavoin, niin näihin piti langat hakea kaupungista. Pitäisikö siis kauppalaivalle saada myyntiin myös peruslankavalikoima? Kaikkea muutahan sieltä jo saa.

Kaikissa sukissa lankana Maija, puikoilla 3.5 paitsi ensin neulotut beige-pun. 3.0 puikolla. Tietysti pyöröpuikolla pari kerrallaan;)









Tämä on kaunis kivi, aivan kuin tikkuja tms. olisi kivettynyt.

Äh, ei sitä voi kuvailla ja hyvää kuvaa en onnistunut saamaan.




Puikot 3.0/3.5?

Beige-viininpunainen varsi on 3.0 puikolla tekemäni. Vihreä-keltaisen Susie neuloi samoilla puikoilla, häneltä kun loppui lanka omasta työstään niin ajankuluksi lykkäsin sukkalankani hänelle. Kokoero on huomattava. Jatkaessani sukkia oli minun otettava käyttöön 3.5 puikko ja vieläkin neulottava löysää, että sain samannäköistä neuletta aikaiseksi. Valmis sukka oli minulle aivan liian iso, mutta onneksi tilajaalle mieluisan kokoinen ja neuloinkin myös viimeisen parin isommalla puikolla.




Tästä siis heräsi kysymys: mistä nyt jatkossa tiedän

millä puikolla neulotut sukat ovat ns. oikean kokoiset?



KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.