sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Piipahdus Tallinnassa


Jo ihan alkuvuodesta tämä päivä päätettiin pienen, valikoidun neulojajoukon matkapäiväksi, mukana olivat Katju, Outi, Mari, Marjukka, Aura, Seija, Hanza, Arja. Hyvin oli säätilauskin mennyt perille, hieman tuulista  mutta muuten oivallinen lankashoppailusää.

Tietysti ensiksi menimme Karnaluksiin. Itselleni en saanut sieltä muuta kuin pyöröpuikon päät. Ja tilattujakaan tuotteita ei ollut, jotain korvaavaa sentään. Ruusupuiset puikot valtaavat puikkohyllyä, tässä pyöröpuikkoja, huom. myös ns. välikokoja oli tarjolla.


Paluumatkalla Aura jo kokeili omia puikkojaan ja totesi ne hyviksi ja mukaviksi neulontavälineiksi. Hinta jäi vähän epäselväksi minulle kun en itse ostanut, mutta aika paljon kalliimpia nämä ovat kuin bambuiset.



Kaikenlaista muuta kivaa pikkutarviketta sujahti ostoskoreihin mutta yllättävän vähän lankoja. Tai noh, miten sen nyt ottaa: yhdellä 20 kerää ja toisella 10 kerää Taj Mahalia ja muut yksittäiset kerät päälle. Tulihan siinä Karnaluksille taas "tiliä". Jotenkin jäi sellainen kutina, että oliskos tämä taantuma vaikuttamassa tuohonkin kauppaan?




Tässä ostoskasassa on päällimmäisenä tuo "vinonauhantekorauta" (sinisessä pakkauksessa), sellaista joku kyseli minulta ja nyt selvisi, että niitä on Karnaluksissa. Tämä on kokoa 18 mm ja sen hinta veroineen noin 120 kroonia/ 8 euroa.





Kävimme myös siinä ns. Kosmos-lankakaupassa. Olihan siellä toinen toistaan ihanampia lankoja, valikoima on pieni. Eniten ihastusta herätti  "Fisherman-pötkylä" = keskipaksua villalankaa, joka oli keritty pötkylän malliseksi, kuten jotkut puuvillalangatkin ovat. Tuo oli melkeinpä takkahalon kokoinen (ei ihan;) )

Ja toinen ihanuus oli sitten tavallisen vyyhdin mallinen mutta jättiläiskokoinen vyyhti aika paksua villalankaa, olikos siinä lähemmäs 500 g lankaa? Tämä olisi hieno sisustustavara. Ensi reissulla menen kyllä ostamaan tuollaisen. "Must" saada.

Kosmos-kaupassa oli myös pieni värivalikoima Noron sukkalankaa ja jotain toista nimikettä mutta mitä? Ehkä reissukaverit täydentävät kommenttilootaan näitä vajavaisia tietojani. Sukkalangan hinta oli noin 10 euroa/kerä.

KOSMOS kaupan tietoja: telefoninumber on +372 646 3589. Avatud on E-R kuni 18-ni ja L kuni 16-ni. Pärnu mnt 46. (E-R on siis ma-pe ja L on la).



Ihmekin tapahtui tällä matkalla: söin Tallinnassa lounasta!! Muu porukka oli niin nälkäistä, että lounaspöytä oli varattu jo etukäteen. Juu, ruoka oli hyvää ja taisin olla ainoa, joka kiltisti söi lautasen tyhjäksi.

Pitäisköhän taas varata jo joku matkapäivä, laivailu ja lankojen väriteräpia on mukavaa ajanvietettä.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.