lauantai 20. lokakuuta 2007

Ou jee, jee jee




Eilinen ilta menikin myöhään, tulin kotiin sellaisella yöbussilla, joka kiersi aivan oudoissa paikoissa mutta tuli lopulta kotipysäkille. Huh, mikä kokemus.

Lions Club Helsinki Worlwide Beatles ja Fish & Chips hyväntekeväisyysiltaa vietettiin Kaapelitehtaalla ravintolassa Hima ja Sali. Väkeä oli salin täydeltä.

Pormestari Jussi Pajunen avasi tilaisuuden. Suurlähetystön edustaja kertoi mitä on itse nähnyt maailmalla Lions-kampanjan aikaansaannoksista.
Iki-ihana Isä Mitro kertoi hengellisyydestä liittyen Beatlesien Intian matkoihin. Ai että hän on mukava.
Beatles musiikista huolehti Scaffolds orkesteri. Jee jee.
Ravintolassa oli se verran hämärää, että suurin osa kuvista on ns. tärähtäneitä, niinpä Mitro ja pormestari eivät nyt näy täällä.


Ravintolan baarin katosta roikkuu tällainen helminauhoista tehty kaupunkimaisema. Sen tekemisessä on saanut olla tarkkana helmiä pujotellessa.




Maija tarkkailee ja Seppo ekana Fish & Ships jonossa.


Ruoka oli erinomaisen hyvää. Tarjolla oli oikeaoppisesti etikkaa ruoalle pirskotettavaksi. Ravintolassa kala syötiin lautasilta, ei sentään perinteisesti sanomalehteen käärittynä;)
Jälkiruokana suklaakakkua ja -kastiketta kahvin ja teen kera. Nami nami.


Rolf ja Brian palkittiin ansioistaan varojen kerääjinä. Onnittelut!




Minulle illan ehdottomasti paras anti oli Paul "Maccan" lähettämä e-maili, jonka Brian luki! Brian tuntee Paulin Liverpoolin ajoilta ja oli kutsunut hänet tähän illanviettoon. Paul kiitti kutsusta mutta koska hän on Amerikassa niin ei pääse tulemaan, mutta lupasi siellä lahjoittaa Sight First-kampanjalle huomattavan summan.
Ensi kuulemalta osa viestistä meni tietysti ohi korvien mutta sain lukea sen ihan ajatuksen kanssa uudestaan. Iik, ihanaa, vaikka se nyt oli vain e-maili minulle vieraalle henkilölle, niin se oli kuitenkin suuren idolini kirjoittama. Paljon siinä oli kaikenlaista asiaa, tietysti Suomeakin kehuttiin, että en sitä nyt enempää tässä siteeraa ettei mene väärin.


Scaffolds





Arpajaispalkinnot: Käsintehdyt virkattu poncho ja neulottu huivi olivat ehdottomasti parhaimmat palkinnot kaiken sponssitavaran joukossa. No, 200 euron matkalahjakortti oli pääpalkintona tietysti paras.



Lumimarja-huivin voitti rouva, joka oli siitä aidosti iloinen.




Muistakaa viedä vanhat silmälasinne Silmäasemilla oleviin keräyslaatikoihin.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.