tiistai 12. kesäkuuta 2007

Sitä ja tätä



* Olen tuota yhdellä pyöröllä neulomista yrittänyt kertoa sanoin ja kuvin kuinka se tapahtuu. Noh, jossain määrin olen onnistunut mutta myös epäonnistunut.
Saamani kommentin perusteella yritin korjata ohjetta mutta kuvat ja vanha teksti eivät enää ihan toimi uuden tiedon kanssa, joten tuo selostus on nyt varsin epäselvä mutta olkoon siinä kunnes ehkä teen uuden ja ehomman selostuksen.

Olin mm. kirjoittanut, että kappaleiden on oltava samansuuntaisesti (ja vieläpä "ehdottomasti", rohkeasti kirjoitettu!). En enää muista mistä tämän sain päähäni. Saattaa olla, että jossain lukemassani ulkolaisessa ohjeessa on sanottu niin, tai se on ehkä koskenut vain sukan tekemistä, tai mitä lie. Ei tullut mieleenikään kokeilla toisin, ehkä olen yrittänyt mutta epäonnistunut siinä.

Tällä ei nyt ole tarkoitus selitellä mitään virheitä vaan yritän sanoa, että en osaa ihan itse ohjeita suunnitella ja kirjoittaa. Ja mitään uutta tuskin voi enää edes keksiä ;) Yritän vain jotenkin ymmärtää, säheltää ja soveltaa valmiita ohjeita.
Älkää hyvät neulojat ottako ihmeellisiä neuleohjeselostuksiani täysin todesta ja oikein kerrottuina/tehtyinä. Kyseenalaistakaa ne, korjatkaa ja antakaa parannusehdotuksia, tehdään yhdessä ideat toimiviksi.

* Muumipusero on viimeistelyä vaille valmis.



* Virkatun topin etukappale oli melkein valmis mutta nyt se on purettu ja aloitettu aivan uudella ohjeella mieluisampi, ja toivottavasti sopivamman kokoinen, tunikamallinen virkkaus.

* Hieman jännitti viime sunnuntaina kuinka käy kun saaressa luovutin punaisen pitsijakun pikku-Millalle: oli just sopiva!

* Vielä yhden neulomuksen teen saaren kesäjuhliin kun Seijalta löytyi kaksi kerää alpakka-lankaa. Niistä tulee unisukat. Toivottavasti arpaonni suosii niillä henkilöä, joka osaa antaa arvon moisille alpakkasukille.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.