torstai 17. elokuuta 2006

Eriparisukat




Voi jösses mitkä sukat tuli tehtyä! Koska Neuletiheydessä on jo valittu Miss Rumasukka niin nämä voisivat saada jonkin Perintöprinsessa-maininnan.

Saariystävä Seija toi langan Tallinnan tuliaisena, kiitos vielä kerran. Lanka on hyvä, mukava neuloa, värit sopivat jne. mutta toteutus on järkyttävä.



Lanka: OnLine Supersocke
Puikot: 3.00
Ohje: Ullaneule, kärjestä aloitettu sukka


Tekemäni virheet ovat kaikki omaa syytäni, Ullan ohje on helppo ja erinomaisen selkeä.
 

Virhe 1:
Neuloin sukat siten että otin toiseen langan kerän sisältä ja tottakai toisen ulkopuolelta.
Seuraus:
No niin, värit ovat toisessa sukassa tietysti ylösalaisin.
Opetus:
Ajattele ensin.

Virhe 2:
Päätin vihdoin kokeilla sukan aloitusta kärjestä. Outo lanka, tuntematon tiheys ja puikkokoko, silmukkamäärä omasta päästä "mutu" (mallitilkku?!) jne.
Seuraus:
Ensimmäisen sukan aloitus meni jotenkin väärinpäin = nurjia silmukoita oikealla puolella. Silmukoita tuli liikaa. Kavensin liiat pois jalkapöydän kohdalla ja sehän näkyy kupruna sukassa.
Toinen sukka onnistui paremmin näiltä osin mutta kuvion muoto muuttui hieman silmukkamäärän muuttuessa.
Opetus:
Tee mallitilkku! Korjaa virhe siististi tai pura työ.

Virhe 3:
En kirjoittanut muistiin millä silmukkamäärällä aloitin kantapään kavennukset.
Seuraus:
Toisen sukan kantapäästä tuli erilainen. Aloitin toisen sukan vasta kantapään valmistuttua ja olin jo unohtanut kuinka tein ensimmäisen. Olen huono laskemaan silmukoita valmiista työstä.
Opetus:

Tee muistiinpanoja työstä, kaikesta.
Rumat kantapäät:
Virhe 4:
Varressa neuloin sileää langan kuviokohdat ja 2o/2n-joustinta raitakohdat. Ajatuksenani oli, että kuviot tulisivat näkyviin sileässä neuleessa.
Seuraus:
Yhtä sekasotkua koko varsi. Kuvio-osuus on niin kapea, ettei se erotukaan kunnolla. Joustin tekee vielä sotkuisemman vaikutelman: kun sukka jalassa venyy niin värinvaihdot nurjien silmukoiden kohdalla ovat kuin "pisteitä", (ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan).
Opetus:
Neulo itsekuvioituvalla langalla sileätä neuletta.



Virhe 5:
Löyhästi päätelty reuna on ruma, kamala.
Seuraus:
Sopii se just jalkaan mutta on epämukavan tuntuinen.
Opetus:
Ratkaise joustavuusongelma toisin. Esim. neulo sukansuu kuminauhan kanssa.


Bonusvirhe:
Neule sylissäni kumarruin ottamaan jotain ja NAPS:

(ebenpuu)
Seuraus: katso kuva
Opetus
:
Jos käytät puupuikkoja, laita neule turvaetäisyyden päähän kun päätät touhuta välillä jotain muuta.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.