torstai 9. maaliskuuta 2006

Osasin, melkein





Yksi kirjoneulemokkasiini on valmis. Ihan hyvä muuten mutta uusiksi
menee. Teen nyt kuitenkin muita töitä ja palaan tähän projektiin sitten
joskus. Nyt kun tiedän, että tämä on mahdollista toteuttaa niin pahin
polte tekemiseen hiipui - mutta ei suinkaan sammunut.



Tästä
tuli aivan liian pitkä. Kantapäättömän sukan sovittaminen oli outoa.
Lisäsin muutaman kerroksen koska mittanauhalla mitaten näytti tulevan
hieman liian pieni (ohjeessa 37-38 ja tarvitsen 39). Innoissani neuloin
lisäkerroksia liikaa, joka selvisi vasta kantapäätä tehdessä. Sillähän
pituutta tulikin lisää jo monta senttiä.
Sukka on myös aavistuksen
liian kapea. Paljaaseen jalkaan se kyllä hyvin sujahtaa mutta
sukkahoususukan päälle tekee jo tiukkaa. Seuraavaan lisään pari
silmukkaa tuohon sivuraidan kohdalle.

Kantapään kantapuoli


Kantapäätä varten silmukat on neulottu erivärisellä langalla, kuten lapasen peukussa.


Kantapään pohjapuoli



Kun sininen lanka oli purettu, en saanutkaan toiselta puolelta
silmukoita poimittua siististi, pitkään ja hartaasti niiden kanssa
ähelsin mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin hyvä.
Seuraavalla
kerralla ajattelin tehdä niin, että jätän silmukat langalle odottamaan
ja luon uudet silmukat jatkoa varten. Jos siitä luomiskerroksesta saisi
silmukat paremmin poimittua?

Myös kärjen ja kantapään silmukoiden päättely silmukoimalla vaatii vielä harjoitusta.


Näin sitä vanhakin vielä oppii uutta. Nyt voin katsoa kirjoneuleohjeita
ihan uudella silmällä, mahdollisina toteutettaviksi. Valinnan
mahdollisuudet laajenivat laakista valtavasti. Tähän asti olen vain
ihaillut kauniita neuleita ja ajatellut, etten kuitenkaan osaa ja on
liian vaikeata.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.