keskiviikko 9. marraskuuta 2005

Poncho





Olin viime perjantaina vanhan tuttavan, Tipin, luona kylässä ja siellä
olivat myös Eila ja Soikku. Eipä oltu tavattukkaan noin seitsemään
vuoteen!

Kuinkas ollakkaan, kerroin myös
käsityöharrastuksestani. Ihanan Aamun poncho oli jäänyt Tipin mieleen
ja hän toivoi sellaisen saavansa. Tässä se nyt sitten on, marraskuun
ensimmäinen valmistunut työ.





Lanka: Aino, vihreä nro 349, 200 g
Edit = vastaus kommenttikysymykseen:
Lankaa meni tasan kaksi kerää. Ensimmäisen kerän jälkeen leikkasin
toisesta tupsut valmiiksi ja virkkasin sitten verkkoon kaiken lopun
langan.
Välineet: pyöröpuikko 6.0, koukku 7.0
Ohje: Ihana Aamu (Novita)

Kokeilin tämän kauluksessa Magic Loop -tekniikkaa,( (video-ohje).

Pitkällä pyöröpuikolla neulotaan pientä suljettua neuletta. Hyvin sujui
ja onnistui. Tokihan sen siiman kanssa joutuu hieman "vetelemään" mutta
ei se vie aikaa eikä ole hankalaa.

Sukkapuikoilla neuloen
jää usein silmukkaraita puikon vaihtumisen kohtaan, tällä tekniikalla
siltäkin välttyy. Suurin etuhan on, että ei tarvitse hankkia monen
pituisia siimapuikkoja.

KS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.