maanantai 19. syyskuuta 2005

Väliverhot



Viikonlopun aikana myös ompelukoneellani oli töitä. Kotini on yhtä tilaa ja katsottuani keittiön kaappeja, hellaa ja jääkaappia kahdeksan vuotta, päätin laittaa huonetilan ja keittön väliin verhon.

Menin lähimpään verhokauppaan, VerhoTex Oy,  josta olen ostanut muutamat upeat verhot huoneeseeni. Se oli muinioin ja nyt sanoin myyjälle heti, että kankaan olisi oltava super edullista.
Leikkuupöydän alta löytyi poistokankaita ja sieltä minulle sopiva kangas, hinta 5 euroa/metri. Ostin kaksi pituutta eli 6 metriä.

Pian kotiin ja kankaan ympäriompelu. Ripustaminen olikin sitten jo vaikeampi juttu.
Huone on korkea, tikapuuni ovat korkeat mutta silti sain varvistella, että yletyin just ja just kiinnittämään seinään koukut verhovaijeria varten. Olisin halunnut siihen sellaisen seinien väliin pingotettava tangon, tyyliä suihkuverhon tanko, mutta niitä ei ole näin pitkiä.

Seuraavaksi verhot vaijeriin ja ripustus. Ei, voimat eivät riittäneet vetämään vaijeria toiseen päähän. Hyvä kun en tullut alas tikkailta. Suuri osa tapaturmistahan on juuri tällaisia kotona tapahtuneita putoamisia ja kaatumisia yms.

Lauri tuli apuun ja sai kuin saikin helposti verhosysteemin koukkuihinsa.
Seuraava ongelma oli se, että verho painoi kuitenkin sen verran, että se notkui siis roikkui keskeltä. Taas naula ja vasara käyttöön ja keskelle verhoa kannatinripustusviritelmä narun avulla. Ja olihan se liian alhaallakin. Olin ajatellut, että siihen voisi jättää tyhjää yläpuolelle, mutta ei se ollutkaan hyvä.

Seuraava ongelma oli se, että kaksi pituutta verhoa peitti aukon vain ollessaan littanana, siis ei mitään poimutusta ollut varaa laittaa.

Lauantaina ennen Kikin tuloa käväisin sitten ostamassa vielä kolmannen pätkän kangasta. Ompelu kävi suit sait mutta ripustukseen meni sitten taas aikaa, hermoja ja tupakkaa.
Muutin kiinnikkeet ylemmäksi. Taas varvistin aivan äärirajoille ja sain sen vaijerin paikoilleen! Hyvä, mutta nyt piti laittaa enemmän niitä kannatinviritelmiä. Ja tässä välissä toinen koukku petti seinästä (mitä lie materiaalia seinä onkaan?).

Lopputulos on kuitenkin hyvä. Kangas ei tietenkään ole sellainen kuin olisin halunnut, ja olisihan ikkunaverhotkin voinut uusia. Mutta kivojen kankaiden hinta alkaa noin 15 euroa/metri ja kattoa metrihinnalle ei näytä olevan.

Tässä lopputulos, rakosesta häämöttää se keittiö. Väri on enemmänkin vaaleanruskean puun värinen, ei noin vaaleanpunainen kuin kuva ehkä antaa ymmärtää. Verho ei siis ole katonrajassa vaan sinne on matkaa vielä tuosta palkista noin 10 cm.






Kuvan kulmissa näkyy seinässä boordi, jonka laittaminen oli yhtä tuskallista kuin tämän verhonkin. Just yletyin sitä vetelemään mutta paikoitellen se on vinossa. Mutta sehän johtuu siitä, että seinät on vinot ja eri korkuiset, lattiakin on varmasti vino, eihän tekijässä ole vikaa, eihän?

KS



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.