keskiviikko 6. heinäkuuta 2005

Huh hellettä



Tänään täällä on vallinnut trooppinen säätila. Erittäin kosteata ja hiostavaa.



Pilvet pirskauttivat pari pisaraa puolilta päivin.


Runosuoni. Kunnon sade ja vaikkapa ukkonenkin tekisivät nyt terää.
Teimme Laurin kanssa pienen kuvaus retken tänne:





Yliopiston kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemessä. Kasvihuoneisiin ei tehnyt mieli mennä kun ulkonakin oli jo kosteutta riittävästi. Ruusujen kukat olivat vaiheessa "viimeisiä viedään". Muutama päivä aikaisemmin olisi ollut varsin huikea kukkameri ja huumaavat tuoksut.

Kauniita kasveja oli kuitenkin paljon:





Hups! Mikä kumma kukinto tämä on?






Se on varjossa päivää paistatteleva purkutuomion saanut sniikkers-sukka Kotiväki langasta. Keväällä jo sain mieliteon neuloa kesäsukat puuvillasta. Kyselin Novitaklubistakin  vinkkejä. Kotiväkeä on lankavarastossa ja siitä sukkaa kutomaan pari iltaa sitten. Mutta EI, se ei ole minun mieleinen sukkalanka. Tekele tuntuu kovalta ja karhealta, varmasti hankaa jalassa. Purkuun menee.





Komeita lintuja puutarhan altaassa ja mukava lehtikin kasvien lomasta pulpahti:





Systeri Maija toi tämän pyynnöstäni Englannista. Ihan kivoja malleja ja monta artikkelia luettavana. Englantilaiset viettävät kansallista Neulonta-viikkoa 10. - 16. lokakuuta. Näyttelyitä, messuja ja kaikenlaisia tapahtumia on suunnitteilla.

Mutta mitäpä sieltä puunkolosta kurkistaa?






Ettei vain olisi uusi, parempi lanka kesäsukkiini! Suomalaisessa puussa puuvillaa ja bambuoksia?! Jo on aikoihin eletty.

KS










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.