lauantai 16. huhtikuuta 2005

"Ranskalainen" tilausluomus



Villelle Kiitos sivuni uudesta meriaiheisesta ulkoasusta!

Isosysteri Piko tilasi villatakin, antoi sekalaisen kasan lankaa ja ranskalaisen mallin. Projektista mainitsinkin jo aikaisemmin.
Tikutin neuletta ahkerasti kolme iltaa, jotta olisin saanut tekeleen valmiiksi kun tänään vietimme Pikon synttäreitä. En onnistunut muussa kuin että sain ranteet ja jänteet kipeiksi. Kaksi langoista on buklee-tyyppistä nypyllistä lankaa, joka on raskasta kutoa. Ei millään juokse joutuisasti puikolla. No well, valmistui takakappale ja viittä vaille etukappaleet. Oman aikansa työssä vie kun miettii, mitä lankaa nyt laittaisin. Kaikkia kun saa ja tulee käyttää sikinsokin! Huh.

Ja kaiken hankaluuden huippuna on se, että systeri oli jo aloittanut kutimen näistä langoista mutta on purkanut sen. Hän on ilmeisesti kutonut pari riviä, katkaissut langan, jatkanut toisella pari riviä ja niin edelleen. Nyt siis kerä koostuu langanpätkistä, ja välillä lankakin vaihtuu kesken kerän! Tästähän seuraa lukematon määrä pääteltäviä lankoja tähän minun tekeleeseen. Ja liitoskohtia tulee keskelle kerrosta. Alkuinnossani kiltisti purin jos lanka loppui kesken kerroksen, mutta kun siitä alkoi tulla enempi sääntö kuin poikkeus, luovutin ja teen jatkot minne sitten sattuvat tulemaan.

Langat: Novita Teddy, StahlWolle Teddy, Garnstudio Big Boucle´, Austerman Melody, Marks&Kattens Fluffy.
Lankakassissa on myös Schoeller+Stahl´in Portofino Soufflea, mutta ajattelin jättää tämän käyttämättä koska se on puuvillalanka ja nuo muut ovat edes jotenkin villapohjaisia.

Tässä malli, jossa tilaajan silmää ja makua innostivat tuo sileän ja ainaoikein vuorottelu, joiksi luetaan myös hihan ja helman ribbineule. Lopputulos näillä langoilla tulee olemaan jotain aivan muuta kuin mitä malli esittää! Sääli.





Ja tässä aikaansaannokseni tähän mennessä, takakpl ja etukpl:eet melkein valmiit.





KS



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.